Näin herkuttelet ravintolassa lihomatta

Tutustu tarjontaan etukäteen

Useimpien ravintoloiden ruokalistat ovat nähtävissä myös ravintolan nettisvuilla. Tutki etukäteen, mitkä annokset ovat terveellisiä ja päätä samalla, mitä aiot tilata. Kannattaa suosia etenkin grillattuja ruokia, salaatteja ja kasvislisukkeita.

Tilaa ruokasi ensimmäisenä

Vaikka annoksensa olisi päättänyt etukäteen, voi päätös horjua kun seuralainen tilaakin itselleen pöydän täyteen epäterveellisiä herkkuja. Torju seuralaistesi tilausten aiheuttamat houkutukset tilaamalla oma annoksesi ensimmäisenä.

Tuunaa tilauksesi

Ennen tilaamista kannattaa tarjoilijalta kysellä lisää annoksesta. Miten ruoka valmistetaan ja voiko annosta muokata? Mitä aineksia käytetään ja voiko jotain korvata kevyemmillä raaka-aineilla? Miten suuri annos on? Ruoan kaloreita voi nipistää esimerkiksi pyytämällä annoksen sisältävän mahdollisimman vähän rasvaa tai tilaamalla aterian höyrykypsennettynä tai keitettynä paistamisen sijaan.

Älä anna ruokalistan hämätä

Tutkimusten mukaan ruoan makua tai rakennetta kuvailevat tai ruokailijan tunteisiin vetoavat sanat voivat kasvattaa annoksen myyntiä jopa 23 prosenttia.

Älä kuitenkaan anna vedet kielelle tuovien aterianimikkeiden hämätä, vaan pyri keskittymään siihen, mitä annos oikeasti sisältää.

Vältä tuhteja alkupaloja

Usein ravintoloiden alkupalavalikoimat ovat todella rasvaisia. Tuhti alkupala myös vähentää ruokahalua ennen terveellisempää pääruokaa. Pyri siis valitsemaan alkupalasi huolella, ja vältä rasvaisia naposteltavia.

Kokoa ateria terveellisistä alkupaloista

Tietyt alkupalat sopivat laihduttajalle loistavasti, mutta ne täytyy osata valita oikein.

Pelkkä alkupala tai pari voi myös olla loistava valinta pääruoan sijaan. Alkupalojen annoskoko on pääruokaa pienempi, mutta syötävää on silti tarpeeksi.  Suosi esimerkiksi höyrytettyjä mereneläviä, kevyitä salaatteja, grillattuja vihanneksia sekä liemipohjaisia keittoja. Annosta voi tukevoittaa vaikkapa salaatilla.

Tarkista salaatin kalorimäärä

Ravintoloissa salaatti hukutetaan usein rasvaiseen kastikkeeseen ja erilaisiin lisukkeisiin, kuten krutonkeihin, juustoon ja pekoniin.

Laihduttajan salaattiin sopivat vinegretet, öljyt tai esimerkiksi pelkkä sitruunamehu. Voit myös itse helposti säädellä salaattikastikkeen määrää tilaamalla sen erilliseen astiaan.

Korvaa kaloripommit

Korvaa runsaskaloriset lisukkeet kevyemmillä vaihtoehdoilla, kuten höyrytetyillä kasviksilla, tummalla riisillä tai tuoreilla hedelmillä.

Unohda ranskalaiset ja tilaa niiden sijaan perunat paahdettuina, uunissa paistettuina tai keitettyinä. Korvaa kermalla ja juustolla kyllästetyt kastikkeet esimerkiksi salsalla tai tomaattikastikkeella.

Suosi laihduttajalle sopivia kypsennystapoja

Valmistustapa vaikuttaa paljon ruoan kalorimäärään. Esimerkiksi paistetut ja friteeratut ruoat sisältävät rasvaa reilusti enemmän kuin olisi tarpeen. Grillatut, haudutetut, höyrytetyt, pariloidut, ja uunissa kypsennetyt herkut ovat laihduttajalle parhaita vaihtoehtoja.

Vältä alkoholia

Alkoholi voi olla merkittävä koetinkivi laihdutukselle, sillä drinkit ja muut alkoholijuomat sisältävät paljon tarpeettomia kaloreita. Jos haluat nauttia ruokasi kanssa alkoholia, päätä hyvissä ajoin, missä vaiheessa ateriaa haluat sitä juoda ja pysy kohtuudessa.

Muista annoskoko

Ravintoloiden annoskoot voivat olla jopa kaksi tai kolme kertaa suurempia kuin olisi tarpeen. Muista, ettei annosta ole pakko syödä loppuun: syöminen kannattaa lopettaa siinä vaiheessa, kun olo on kylläinen, ei täyteen ahdettu. Voit myös jakaa annoksesi seuralaisesi kanssa tai ottaa loput mukaasi myöhempiä herkutteluhetkiä varten.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest