Proteiinin määrä voi vaikuttaa laihtumiseen yllättävällä tavalla

Uusi tutkimus osoittaa, että suosituksiin nähden kaksinkertainen proteiinin määrä voi auttaa pudottamaan painoa niin, ettei lihasmassa hupene samalla.

The FASEB Journalissa julkaistussa tutkimuksessa 39 potilasta pudotti painoaan yli 31 päivän ajan. Aluksi kaikki tutkittavat noudattivat samaa ruokavaliota. Kymmenen päivän jälkeen tutkittavat jaettiin kolmeen ryhmään: osa söi suositellun päiväannoksen proteiinia, osa söi kaksi kertaa tämän määrän ja osa kolminkertaisen määrän.

Tutkittavat kuntoilivat niin, että he pudottivat keskimäärin kilon viikossa. Tutkijat havaitsivat, että ne jotka söivät kaksinkertaisen määrän proteiinia, pystyivät laihduttamaan rasvaa menettämättä kuitenkaan lihasmassaansa. Kolminkertaisen määrän proteiinia syöneet eivät laihtuneet enempää kuin kaksinkertaisen määrän syöneet.

Lihakset ovat tärkeässä osassa painonpudotusta

Laihduttajalle lihasmäärän menettäminen on väärä tapa pudottaa painoa, sillä lihasmassa auttaa polttamaan kaloreita. Tutkimus osoittaa, että jos olet terve ja aktiivinen, päivittäisen proteiinimäärän korottaminen voi olla hyvä tapa lyhyen aikavälin laihduttamiseen.

Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että pitkällä aikavälillä tapahtuvassa laihduttamisessa kannattaa noudattaa tasapainoista ruokavaliota.

Esimerkkinä proteiininsaannista: 60-kiloisen aktiivisesti liikkuvan naisen tulisi syödä noin 77 grammaa proteiinia päivässä. Tutkimuksen mukaan määrän voisi siis nostaa 144 grammaan päivässä.

Suomessa proteiinia suositellaan saatavaksi 10–20 prosenttia päivän energiasta. Painokiloa kohti proteiinien tarve on 1,1-1,3 grammaa. Keventäjien laihdutusohjelmassa proteiinia suositellaan jopa 25% päivittäisestä energiasta.

Lähde: Popsugar.com

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest