Erikoinen tutkimustulos: Esikoislapsesta tulee todennäköisemmin ylipainoinen

Esikoisena syntyvät tytöt ovat aikuisena usein lihavampia kuin myöhemmin syntyvät sisarukset. Sama on aiemmin havaittu myös miehillä.

Tiedot käyvät ilmi ruotsalaistutkimuksesta, jossa tarkasteltiin kaikkiaan 13 000 aikuisen sisarparin pituus- ja painotietoja. Tiedot oli kerätty naisten äitiysneuvolakäynneillä heidän ollessaan raskausviikoilla 10-–12. Puolet naisista oli esikoisia.

Esikoisista noin 30 prosenttia useampi oli ylipainoinen ja 40 prosenttia useampi selvästi lihava. Heidän painoindeksinsä oli lisäksi keskimäärin korkeampi ja he olivat aavistuksen pitempiä kuin nuoremmat siskonsa.

Ruotsalaisten tulokset osoittavat esikoisten olevan usein nuorempia siskojaan isompia aikuisena, mutta tutkimus ei pysty osoittamaan, että yhteys johtuu vain ja ainoastaan syntymäjärjestyksestä tai siihen läheisesti liittyvistä seikoista. Aiempien tutkimusten valossa tämä on kuitenkin mahdollista.

Tutkimus julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest