Vyötärö kapeammaksi fiksuilla arkirutiineilla

Kaloreiden laskeminen on toimiva ja tärkeä osa painonpudotusta, mutta sen lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota tiettyihin elämäntapoihin. Prevention listasi keinoja, jotka auttavat saavuttamaan kapeamman vyötärön.

Muista hyötyliikunta

Aerobisen liikunnan puute kerryttää herkästi vyötärölle ylimääräistä. Harrasta siis liikuntaa säännöllisesti ja pidä muutenkin aktiivinen elämäntyyli. Käytä portaita hissien sijasta, kävele lähikauppaan ja käytä polkupyörää auton sijasta aina kun mahdollista. Hyötyliikunta pitää aineenvaihdunnan vauhdissa ja tukee hoikistumisprojektia.

Syö proteiinia

Huolehdi, että saat riittävästi proteiinia. Proteiini on erityisen tärkeää painonpudottajalle ja kiinteytymisestä haaveilevalle. Proteiinia on hyvä olla jokaisella aterialla, ei vain lounaalla ja päivällisellä. Muista pitää huoli myös riittävästä kuidunsaannista.

Vältä kovaa rasvaa

Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan kova rasva kerryttää viskeraalista, eli sisäelinten ympärille kertyvää rasvaa enemmän kuin pehmeät, tyydyttymättömät rasvat. Tyydyttymättömiä, terveellisiä rasvoja saat esimerkiksi pähkinöistä, siemenistä, kaloista ja oliivi- tai rypsiöljystä. Kovaa rasvaa on puolestaan muun muassa maitotuotteissa ja lihassa.

Nuku riittävästi

Wake Forestin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan lyhyet yöunet saattavat olla yhteydessä viskeraalisen rasvan lisääntymiseen. Säännöllisyys yöunien suhteen todella kannattaa, sillä Brigham Young Universityn tutkimuksen mukaan nukkumisrutiineja noudattavilla naisilla oli vähemmän ylimääräistä rasvaa kehossaan verrattuna epäsäännöllisesti nukkuviin.

Lähde: Prevention

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest