Helle vaatii nestettä – Näin saat veden maistumaan

Kesä ja lämmin sää lisää nesteen tarvetta entisestään. Janoisena ihminen juo, mutta aina ei janon tunnetta synny, vaikka elimistö tarvitsisikin vettä. Nestehukasta kärsivät helpoiten lapset, vanhukset, runsaasti liikkuvat ja laihduttavat. Turvotus on usein merkki nestevajeesta.

Etenkin laihduttajalle vesi on ehdottomasti paras janon sammuttaja. Muita hyviä janon sammuttajia ovat kivennäisvesi, laimennettu mehu, jäätee ja keinotekoisesti makeutettu mehu tai limu. Maustetut kivennäisvedet ovat hyvä vaihtoehto ja niitä löytyy useita erimakuisia. Lisäksi ne ovat sokerittomia ja kalorittomia. Vältä runsaasti sokeria sisältäviä mehuja ja limuja. Niistä tulee helposti turhaa energiaa ja ne ovat myös haitallisia hampaille.

Jos pelkkä vesi ei maistu, voit tehdä helposti makuvettä itse. Mausta vesi hedelmäpaloilla kuten sitruuna- tai limeviipaleilla, omenalohkoilla tai ananaspaloilla. Marjoillakin voi maustaa vettä. Kokeile karpaloita, puolukkaa, musta- ja punaherukkaa, vadelmia ja mansikoita. Myös kurkku ja erilaiset yrtit maustavat veden jännittävän makuiseksi. Kokeile minttua, sitruunamelissaa tai basilikaa yksin tai yhdessä hedelmälohkojen kera. Makuvettä kannattaa tehdä valmiiksi kannuun jääkaappiin ja lisätä siihen jääpaloja ennen tarjoilua.

Lisää nestettä:

  • Kahvi ja tee poistavat kehosta nestettä, joten juo vastapainoksi aina vastaava määrä vettä
  • Pidä vettä mukanasi ulkoillessa, liikkuessa, automatkoilla
  • Korvaa kesäitin terassilla ja grillijuhlissa ainakin osa alkoholijuomista vedellä
  • Huolehdi, että lapset ja vanhukset juovat riittävästi – muista myös huolehtia lemmikeistä
  • Jos vesi ei maistu kokeile maustaa vettä: Viipaloi veden joukkoon mansikoita, appelsiinin lohkoja, omenaviipaleita, kurkkua. Purista veteen sitruunaa tai limeä. Kokeile erilaisia vaihtoehtoja!
  • Juo ennen ateriaa lasillinen tai kaksi vettä. Sillä on tutkitusti apua painonhallinnassa
  • Merkitse juotu vesi ruokapäiväkirjaan. Pysyt kartalla juotko riittävästi

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest