Kerro tarinasi – Saat kirjan

Anna Saivosalmi
Kirjoittaja Anna Saivosalmi

Esikuvilla on valtavasti merkitystä. Omia tavoitteitaan, vaikkapa elämäntaparemontille asettaessaan, toisten kertomuksilla omasta matkastaan voi olla uskomaton voima. Moni on päättänyt muuttaa oman elämänsä suunnan nähtyään vastaavanlaisessa elämäntilanteessa olevan matkan kohti terveempää elämää esimerkiksi TV:n painonpudotusohjelmassa.

Toisen ihmisen onnistuminen voi toki herättää kateuttakin, mutta useimmissa meissä herää ihailu, toivo ja kokemus siitä, että kaikki on mahdollista. Myös minulle! Mikä muu motivoisi omaa elämäntaparemonttiaan tekevää ihmistä enemmän kuin toisen ihmisen tarina siitä, miten hän on päässyt tavoitteeseensa, tai ainakin matkalle kohti sitä?  Toisten ihmisten rohkaisu kannustaa varsinkin silloin, jos mielen valtaa epätoivo siitä, ettei tästä mitään tule. Näissä tilanteissa ”Hänkin pystyi siihen, miksen minäkin pystyisi?” auttaa valtavasti jatkamaan.

Omista saavutuksistaan saa ja pitää olla ylpeä. Painonpudotuksessa ja -hallinnassa onnistuminen on iso juttu! Mikset siis kertoisi siitä muillekin? Voisit rohkaista muita, vasta projektinsa alkuvaiheessa olevaa, olemaan luovuttamatta ensimmäisen takapakin tullen, luomaan uskoa omaan pystyvyyteensä.

Oletko sinä siis onnistunut painonpudotuksessa tai -hallinnassa? Tai onko terveydentilassasi tapahtunut muutoksia? Ehkä veren sokeriarvosi tai kolesterolisi ovat parantuneet? Tai olet saavuttanut elämääsi lisää virkeyttä ja aktiivisuutta? Alkanut liikkua enemmän? Ehkä olet vielä matkalla kohti tavoitteitasi, mutta suuntasi on oikea?

Haluamme Keventäjissä kuulla tarinasi! Jokainen oman tarinansa jakava saa Keventäjiltä kirjalahjan. Lisäksi valitsemme joitakin onnekkaita mukaan hemmottelupäiväämme. 

Kerro onnistumisestasi: anna@keventajat.fi 

Kerro myös, miksi hemmottelupäivä olisi tarpeellinen ja mahtava palkinto juuri Sinulle.

<3 Anna

Vastaa

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest