Pasta vai kasvispizza – kumpi on terveellisempi valinta ravintolassa?

Avatar

Usein ravintola-annokset sisältävät paljon energiaa ja suolaa, ja myös annoskoot saattavat olla suuria. Ruokalistoja kannattaa tutkia jo etukäteen ravintolan nettisivuilta. Silloin sinulla on rauhassa aikaa miettiä, mitkä vaihtoehdoista sopivat keventäjälle. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi kala- tai broileriannokset, joiden lisukkeena on runsaasti kasviksia.

Health.com vertaili muutamia yleisiä ravintola-annoksia keskenään. Terveellisiksi annoksia ei voi kutsua, mutta osaatko arvata, kumpi parien annoksista sisältää vähemmän energiaa?

Pannukakut vai kananmunat ja pekoni?

Hotellin aamiaisbuffetista voi löytyä sekä herkullisia pannukakkuja että kananmunia ja pekonia. Kumpaa lautaselle sitten kannattaisi valita?

Pekoni sisältää runsaasti suolaa ja tyydyttynyttä rasvaa, pannukakuissa taas on sokeria, etenkin jos laitat päälle hilloa tai vaahterasiirappia.

Vähemmän energiaa löytyy pekonista ja kananmunista koostetusta annoksesta. Vaihtoehto sisältää myös runsaasti proteiinia, joka pitää hyvin nälkää. Erään tutkimuksen mukaan kaksi kananmunaa aamulla syöneet söivät päivän aikana 260 kilokaloria vähemmän kuin hiilihydraattipitoisen aamiaisen nauttineet.

Jos mielesi kuitenkin tekee enemmän pannukakkuja, pidä määrä kohtuullisena ja nauti lisukkeena maustamatonta jogurttia ja marjoja.

Nacholautanen vai kanansiivet?

Juustolla kuorrutettu nacholautanen voi kuulostaa herkulliselta vaihtoehdolta, ja onhan salsa vähäkaloristakin? Ranskankerma, juusto ja nachojen sisältämä suola ja hiiihydraatit tekevät annoksesta kuitenkin melkoisen epäterveellisen kaloripommin. Toisaalta rasvaiset, kastikkeeseen upotetut broilerinsiivet eivät kuitenkaan vaikuta juuri sen terveellisemmiltä.

Proteiinia sisältävät kanansiivet ovat näistä vaihtoehdoista vähäkalorisempi valinta. Käytä mahdollisia dippikastikkeita kohtuullisesti.

Pasta vai kasvispizza?

Pizza sisältää juustonsa ja mahdollisten rasvaisten lihatäytteidensä takia melkoisesti energiaa, mutta onko parmesaanilla kuorrutettu pasta-annos yhtään sen terveellisempi?

Yksiselitteistä vastausta ei ole, sillä paljon riippuu pizzan ja pasta-annoksen koosta. Jos kyse on pizzaviipaleesta, sen valitseminen kannattaa ehdottomasti etenkin, jos valitset täytteeksi herkkusieniä, paprikaa ja muita vihanneksia.

Myös pastan kohdalla annoksen energiamäärä voi vaihdella paljon riippuen esimerkiksi siitä, onko annoksessa kermainen kastike tai onko se upotettu runsaaseen oliiviöljyyn. Myös annoskoolla on merkitystä, usein ravintoloissa pasta-annokset muistuttavat enemmän kulhollista pastaa kuin lautasellista.

Tacosalaatti lihalla vai lihaburrito?

Salaatit ovat terveellisiä, mutta mikäli tacosalaattisi on kuorrutettu juustolla ja ranskankermalla ja tacot on uppopaistettu, saattaa vehnätortillaan kääritty burrito olla parempi vaihtoehto, etenkin, jos se sisältää lihaa, riisiä ja papuja. Toisaalta burritokin voi olla täynnä juustoa ja muita rasvaisia kastikkeita. Ehkä voitkin harkita, että pyytäisit tarjoilijalta annoksen ilman juustoa?

Lähde: health.com

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest