Ravintoloissa syöminen voi näkyä vyötäröllä – kaloreita kertyy huomaamatta

Avatar

Pikaruoka sisältää tunnetusti suuria määriä energiaa. Yhdessä hampurilaisateriassa tai pizzassa virvoitusjuoman kanssa voi olla jopa lähes koko päivän energiantarve. Tavallisissa ravintoloissakaan ruoka ei välttämättä ole kevyttä, vaan kaloreita saattaa löytyä reippaasti enemmän kuin kotiruoasta. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan ulkona syöminen kerryttää päivässä keskimäärin 200 kilokaloria enemmän kuin kotona aterioiden syöminen.

Tutkimuksen mukaan ravintoloissa syöminen lisää omega-3-rasvahappojen sekä joidenkin vitamiinien saantia, mutta myös tyydyttyneiden rasvahappojen, kolesterolin ja suolan saantia. Ravintolaa ei siis kannata mieltää automaattisesti sen terveellisemmäksi vaihtoehdoksi kuin pikaruokaravintolakaan.

Painonpudottajalle paras vaihtoehto on syödä mahdollisimman paljon itse tehtyä ruokaa. Itse tekemällä ruoan sisältöön voi vaikuttaa. Jos ravintoloissa syöminen on välttämätöntä esimerkiksi työpäivien aikana, kannattaa ruokalistoilta suosia esimerkiksi salaatteja, kalaa ja vaaleaa lihaa. Runsaasti energiaa puolestaan sisältävät esimerkiksi juustoiset ruoat, monet kastikkeet, raskaat pastat tai kermaiset risotot.

Tutkimus julkaistiin European Journal of Clinical Nutritionissa.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest