Joskus painonhallinnassa ratkaisevaa voi olla pysähtyä sen äärelle, mitä on jo saavutettu.
Moni painonhallintaa tavoitteleva kokee epäonnistumisen tunnetta, vaikka arjessa olisi tapahtunut selkeitä myönteisiä muutoksia. Ruokailurytmi on säännöllisempi, herkkujen määrä vähentynyt tai liikkuminen lisääntynyt.
Silti katse kiinnittyy helposti siihen, mitä ei ole vielä saavutettu.
Tätä ilmiötä kuvaa niin sanottu Gap & Gain -ajattelu, joka on tullut tunnetuksi erityisesti yritysvalmentaja Dan Sullivanin ja psykologi Dr. Benjamin Hardyn kirjasta The Gap and The Gain.
Mitä Gap ja Gain tarkoittavat?
Gap-ajattelu tarkoittaa, että edistymistä arvioidaan suhteessa tavoitteeseen, jota ei ole vielä saavutettu. Painonhallinnassa tämä näkyy esimerkiksi ajatuksina:
“En ole vielä tavoitepainossa.”
“Paino ei ole laskenut tarpeeksi.”
Gain-ajattelu tarkoittaa, että huomio kiinnittyy siihen, mitä on jo tapahtunut.
“Syön säännöllisemmin kuin ennen.”
“Paino ei enää nouse.”
“Jaksan liikkua enemmän.”

Kumpikin ajattelutapa voi esiintyä samanaikaisesti, mutta sillä kumpi on hallitseva, on merkittävä vaikutus motivaatioon.
Miksi tämä on olennaista painonhallinnassa?
Painonhallinta on prosessi, joka etenee harvoin suoraviivaisesti. Jos onnistumista mitataan vain lopputuloksen kautta, suuri osa matkasta näyttäytyy helposti epäonnistumisena.
Tämä lisää turhautumista ja luovuttamisen riskiä.
LUE MYÖS: Mistä löytää motivaatio, kun mikään ei huvita
Gain-ajattelu ei tarkoita tavoitteista luopumista, vaan edistymisen tunnistamista. Tutkimusnäyttö käyttäytymisen muutoksesta osoittaa, että koettu onnistuminen vahvistaa sitoutumista ja auttaa ylläpitämään uusia tapoja.
Vaaka ei kerro koko totuutta
Painonhallinnassa huomio kiinnittyy usein lähes yksinomaan vaa’an lukemaan. Gain-ajattelussa edistymistä tarkastellaan laajemmin:
-
ruokailujen säännöllistyminen
-
napostelun vähentyminen
-
nälän hallinnan paraneminen
-
liikunnan muuttuminen tavaksi
-
painon nousun pysähtyminen

Nämä ovat usein välttämättömiä askelia ennen varsinaista painon laskua, mutta ne jäävät helposti huomaamatta, jos katse on vain puuttuvassa tavoitteessa.
Miksi jatkuva gap-ajattelu voi hidastaa etenemistä?
Kun mieli keskittyy jatkuvasti siihen mitä vielä puuttuu, syntyy kokemus siitä, ettei mikään riitä. Tämä voi heikentää motivaatiota ja lisätä taipumusta luopua hyvistäkin muutoksista, koska ne eivät tunnu merkityksellisiltä.
Painonhallinnan kannalta tämä on ongelmallista, sillä pysyvät tulokset syntyvät usein pienistä, toistuvista onnistumisista.
LUE MYÖS: Mistä löytää motivaatio, kun mikään ei huvita
Käytännössä gain-ajattelu tarkoittaa säännöllistä pysähtymistä sen äärelle, mikä on jo muuttunut. Se ei poista tavoitteita, mutta muuttaa tapaa, jolla matkaa arvioidaan.
Lähde: Sullivan, Dan & Hardy, Benjamin: The Gap and The Gain (2021).
Syötkö stressiin? Näillä 11 keinolla voit katkaista kierteen
Stressisyömistä voi vähentää pienillä arjen keinoilla, jotka auttavat helpottamaan oloa myös ilman ruokaa. Kiireisen päivän jälkeen tekee mieli avata sipsipussi tai hakea pakastimesta jäätelöä. Syöminen tuo hetkeksi hyvän olon, vaikka mielessä pyörivät huolet eivät sillä...Tämä kastike tekee lohesta vastustamattoman hyvää – kokeile helppoa riisikulhoa
Tämä terveellinen lohikulho valmistuu nopeasti, ja korealainen kastike tuo tuttuun kalaan aivan uudenlaista makua. Kalaa suositellaan syötäväksi kaksi–kolme kertaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen. Tuttujen kalakeittojen ja uuniruokien rinnalle kannattaa siksi etsiä uusia suosikkeja, jotka valmistuvat...Ota sipulin terveyshyödyt talteen – helppo säilytyskikka pitää sen hyvänä pidempään
Sipuli tuo arkiruokaan makua ja hyödyllisiä ravintoaineita. Yksinkertainen säilytysvinkki auttaa pitämään sen käyttökelpoisena pidempään. Sipuli kuuluu monen keittiön vakiovarusteisiin. Sitä pilkotaan kastikkeisiin, kuullotetaan keiton pohjaksi ja lisätään salaattiin. Edullisesta kasviksesta saa maun lisäksi hyödyllisiä ravintoaineita....




