Epäterveelliset elintavat kostautuvat eläkkeellä

Tutkimuksessaan ranskalaiset halusivat selvittää millainen vaikutus eri elintavoilla on iäkkäiden kykyyn elää itsenäistä elämää ja pärjätä arkiaskareissa. Tutkimukseen osallistui 4 000 yli 65-vuotiasta miestä ja naista, joita seurattiin keskimäärin kahdentoista vuoden ajan.

Tulokset osoittivat epäterveellisten elintapojen ennustavan, kenelle todennäköisimmin kehittyi invalidisoivia sairauksia ja vaivoja. Osallistujat, jotka tupakoivat, liikkuivat vähän ja söivät harvoin hedelmiä tai kasviksia kärsivät arkielämää vaikeuttavista invaliditeeteista yli kaksi kertaa todennäköisemmin kuin terveellisesti elävät.

Kaikki tarkastellut elintavat vaikuttivat invalideettien todennäköisyyteen, mutta vaikutus oli suurempi, jos ne kasautuivat samalle henkilölle. Poikkeuksen muodosti alkoholi, jonka käyttöön ei ainakaan tässä tutkimuksessa liittynyt haittoja.

Tarkemmassa analyysissa yhteyksien taustalta löytyi kroonisia sairauksia, masennusta, loukkaantumisia ja ylipainoa, mutta nämä eivät selittäneet tuloksia tyystin.

Tulokset julkaistiin British Medical Journalissa.

Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest