Kaikenlainen liikunta alentaa verenpainetta

Erityisen tehokasta näyttäisi olevan niin sanottu isometrinen lihasharjoittelu.

Australialaisten tulokset perustuvat 93 liikuntatutkimuksen aineistoihin ja niiden yhteisanalyysiin.

Analyysin perusteella kestävyysliikunta, kuten jumppa tai lenkkeily, alentaa etenkin korkeasta verenpaineesta kärsivien verenpainetta. Perinteinen lihasharjoittelu oli tehokkaimmillaan potilailla, joiden verenpaine oli lievästi kohonnut, mutta ei vielä täyttänyt varsinaisen verenpainetaudin kriteereitä.

Verenpaine aleni kaikilla tutkituilla liikuntamuodoilla, mutta suurin vaikutus oli isometrisellä lihasharjoittelulla, jossa lihaksia vahvistetaan staattisesti pitämällä niitä jännitettyinä esimerkiksi pysymällä punnerrusasennossa paikallaan. Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että isometristä harjoittelua tutkittiin vain muutamassa tutkimuksessa, joten siitä on vaikea vetää kovin varmoja johtopäätöksiä.

Yhdessä havainnot joka tapauksessa vahvistavat käsitystä liikunnan terveellisyydestä ja kyvystä alentaa verenpainetta. Erot eri liikuntamuotojen välillä olivat pieniä, joten todennäköisesti verenpainetta voi alentaa millä tahansa liikunnalla. 

Tulokset julkaistiin tieteellisessä Journal of the American Heart Association -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Julkaistu 31.1.2013. Copyright Duodecim 2013. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleenjulkaisu ja edelleen leivttäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest