Timo Haikarainen on Keventäjien uusi liikuntavalmentaja!

Timo on opiskellut liikuntabiologiaa Jyväskylän yliopistossa, josta hän valmistui vuonna 2008 pääaineenaan valmennus ja testausoppi. Ala liikunnan parissa oli luonnollinen valinta valmennustyötä teini-ikäisestä asti tehneelle miehelle.

– Ennen opintojani suoritin liikunnanohjaajan peruskurssin, jonka jälkeen menin kuntosalille töihin. Siellä päätin, että haluan parhaan mahdollisen koulutuksen, jonka alalta voi Suomessa saada, Timo kertoo.

Vuosien varrella Timo on tehnyt noin 15 000 personal training- ja kuntosaliohjausta. Käytännön valmennustyö jatkuu edelleen aktiivisena ja viimeisen kuuden vuoden aikana mukaan on tullut erilaisia asiantuntijatehtäviä ja kouluttamista sekä media-alan töitä kuten lehtiin kirjoittamista ja tv-töitä. Uutta tehtäväänsä Keventäjien parissa Timo odottaa kiinnostuneena.

– Tavoitteenani on auttaa mahdollisimman monia ihmisiä elämänmuutoksessa kohti liikunnallisempia elämäntapoja ja parempia terveystottumuksia sekä toisaalta auttaa jo liikkuvia saamaan parempia tuloksia ja nauttimaan liikunnasta enemmän. Keventäjät sopii näihin tavoitteisiin  erittäin hyvin, Timo kertoo.

Takana yli 30 kilon painonpudotus

Timo kertoo harrastaneensa lapsesta asti erilaisia palloilu- ja joukkuelajeja. Myöhemmällä iällä pääpaino oli kamppailulajeissa sekä yleisurheilussa ja nykyään mies harrastaa lähinnä voimaharjoittelua sekä monipuolista kunto- ja kestävyysliikuntaa.

– Tiettyjen tavoitteiden asettaminen ja asioiden tekeminen pikkuhiljaa paremmin ja paremmin on minulle voimakas motivaattori. Ja tietenkin se treenaamisesta tuleva fiilis on loistava.

Vaikkei ehkä uskoisi, on monipuolisesti liikkuvalla Timolla myös omaa painonpudotustaustaa. Koko ikänsä hoikassa kunnossa ollut mies lihoi ylioppilaskirjoitusten alla reilun vuoden aikana yli 30 kiloa. Armeijassa nopeasti kertynyt paino alkoi kuitenkin nopeasti häiritä.

– Armeijassa häiritsi, kun ennen olin ollut kovakuntoinen ja yhtäkkiä olinkin viimeisenä jonon hännillä ja aina se, jota jouduttiin odottamaan.

Nuori mies sisuuntui kokemuksesta ja armeijassa kuntoilu löytyi uudestaan. Intin jälkeen Timo pudotti painoa ja sittemmin vaakalukema on noussut vain kehonrakennuksen takia.

– Muistan yhä sen, miltä tuntuu kantaa ylimääräistä painoa mukana ja millaista on hankkiutua siitä eroon, Timo toteaa.

Maltillinenkin määrä liikuntaa riittää

Mistä sitten lähteä liikkeelle, kun liikunnallista taustaa ei ole ja jo sohvalta ylös pääseminen on saavutus?

– Jos ihminen jollain tasolla miettii liikunnan aloittamista, ollaan jo pitkällä. Kannattaa lähteä siitä, että liikunnasta ei tule liian orjallista, mutta jonkinlainen suunnitelmallisuus on poikaa. Kannattaa miettiä, miten harrastuksen voi konkreettisesti saada käyntiin, mitä lajeja haluaisi kokeilla ja mitä pieniä tavoitteita voisi itselleen asettaa, Timo neuvoo.

Onnistumisen kannalta tärkeää olisi myös ottaa opiksi vanhoista virheistä. Jos liikuntaharrastus on aiemmin karahtanut kiville alkuinnostuksen kaikottua, kannattaa miettiä, mikä silloin meni pieleen ja mitä tällä kerralla voisi tehdä eri tavalla.

– Usein ihmiset lähtevät tekemään vähän liikaa heti alkuun. Ajatellaan, että nyt olen tilanteessa nolla ja haluan tilanteeseen sata mahdollisimman nopeasti. Kun tekee kerralla liian paljon, ei keho enää oikein palaudu ja liikunnasta tulee pakkopullaa. Kannattaa pitää mielessä, että maltillinenkin määrä liikuntaa riittää.

– Monet uskovat, että kaikista ruokavalioon tai liikuntaan liittyvistä muutoksista täytyy tehdä kauheaa kärsimystä ja elämäntapamuutokseen vaaditaan hirveää orjallisuutta. Niinhän se ei kuitenkaan ole, Timo rohkaisee.

Hän muistuttaa, että tärkeintä on ylipäätään liikunnan aloittaminen ja se, että pyrkii tekemään sitä, mistä oikeasti nauttii.

– Jos kävely tuntuu mukavalta, kannattaa harrastaa sitä eikä intervallitreeniä veren maku suussa. Toisaalta myös itsensä haastaminen kuuluu liikuntaan. Kun sopiva laji löytyy, kannattaa välillä myös haastaa itseään, mutta sopivissa määrin.

Timon viesti Keventäjille on selvä.

– Meillä jokaisella on mainio mahdollisuus muutokseen! Ei muuta kuin tsemppiä laihduttamiseen. Viekää asiaa ajatuksista käytännön ja toiminnan tasolle, niin sieltä se muutos lähtee, hän neuvoo.

Timo Haikarainen aloittaa Keventäjien uutena liikuntavalmentajana helmikuussa. Entinen liikuntavalmentajamme Sirpa Arvonen jatkaa Keventäjien työhyvinvoinnin asiantuntijana.

Timo Haikarainen aloittaa Keventäjien uutena liikuntavalmentajana helmikuussa. Entinen liikuntavalmentajamme Sirpa Arvonen jatkaa Keventäjien työhyvinvoinnin asiantuntijana. Tutustu Timoon tarkemmin!

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest