Huh, raskas talvi takana. Kun en etukäteen tiennyt tätäkään, niin onneksi voin miettiä, mitä kaikkea on tapahtunut. Ei mennyt niin kuin suunnittelin, eikä edes niin kuin Strömsössä. Paino putosi aina, kun noudatin ohjelmaa ja nousi aina, kun en kirjannut ruokailuja päiväkirjaan.
Aika ei ollut otollinen kevennyksen kannalta, sillä tuo koko talven kestänyt sairausputki ei ollut aineenvaihdunnallisesti lainkaan hyvä pohja onnistumiselle. Joitakin tavoitteista saavutinkin, vaikka en kilotavoitteeseen päässytkään. Luulen oppineeni ymmärtämään, että motivaation ja suorituksen tulee olla tasapainossa eikä asioita voi pakottaa tapahtumaan, vaikka kuinka yrittää. Kroppa laittaa hanttiin eikä luovu saavutetuista kiloista, jos väkisin yrittää. Rentous on tärkeä apu tähänkin asiaan, eikä se onnistu suorittamalla ja pakottamalla.
En kirjannut kunnollisia välitavoitteita ja palkintoja, jotka olisivat tukeneet tavoitteisiin pääsemistä. Se ikuinen säätäjä iski aina, kun oli vähänkin vaikeaa.
Ohjelma oli hyvä. Ainoa mitä kaipasin, oli koko viikon ohjelmanäkyvyyden printtaamista kerralla, että saisi kauppalistan koko viikoksi. Kivaa oli myös se, että miehenikin 30 vuoden yhdessäolon jälkeen teki muutaman kerran meille ruokaa ja oli kiinnostuneempi ruoanvalmistamisesta ja siihen kuuluvista rutiineista.
Opin myös, että minä tarvitsen tosi tiukan ohjelman, jota ei pysty säätämään. Tähän alkuun pudotukseen ja sitten liikunnan ja ruokavalion säätämisen oikealle tasolle tarvitsen ammattilaisen apua henkilökohtaisesti, eivätkä yleiset ohjelmat riitä tässä vaiheessa minulle.
Loppu hyvin kaikki hyvin, vai onko? Minä jatkan ongelmieni ratkomista ja yritän vielä löytää sen oikean hetken ja mielentilan, joka helpottaa painon alentamista.
Edelleen eteenpäin sano mummo umpihangessa! Mutta nyt vähän aikaa ensin seison paikallani ja katselen ympärilleni ja yritän löytää viisasten kiven ja harmonian, joka ei katkeisi ensimmäiseen vastoinkäymiseen.
Hyvää kesää kaikille mukana kulkeneille!
Pirjo
