Tiedätkö, mitä riisi oikeasti on? Yllättävän moni erehtyy

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Riisi kuuluu maailman syödyimpiin ruoka-aineisiin, mutta siitä huolimatta yllättävän moni ei tiedä, mitä riisi oikeastaan on.

Riisiä syödään ympäri maailmaa curryn kyljessä, sushissa, risotossa ja lukemattomissa muissa ruoissa.

Se on monelle niin arkinen raaka-aine, ettei sen alkuperää tule juuri ajatelleeksi.

Siksi voi tuntua yllättävältä, että yksi riisiä koskeva kysymys on saanut monet pohtimaan vastausta: onko riisi kasvis?

Taste.com-sivuston mukaan kysymys on hämmentänyt yllättävän monia.

Kuvassa kulhollinen riisiä, jossa taustalla on kasviksia lautasilla. Riisi sopii hyvin terveelliseen lohiriisikulhoon.

Vastaus on kuitenkin yksiselitteinen

Näin riisi oikeasti luokitellaan

Vaikka riisi kasvaa vihreänä kasvina, sitä ei luokitella kasvikseksi. Riisi on viljaa.

Tarkemmin sanottuna syömämme riisinjyvä on heinäkasvin syötävä siemen. Samaan viljojen joukkoon kuuluvat esimerkiksi vehnä, kaura ja maissi.

Suurin osa maailmassa syötävästä riisistä on aasialaista riisiä (Oryza sativa). Lisäksi viljellään afrikkalaista riisiä (Oryza glaberrima).

LUE MYÖS: Vaihda riisi tähän – saat enemmän proteiinia ja pysyt kylläisenä pidempään

Riisikasvi viihtyy kosteissa olosuhteissa, ja sitä viljellään usein veden peittämillä pelloilla. Tällaiset riisipellot ovat tuttu näky etenkin Aasiassa.

Kasvis vai vilja? Sekaannus on ymmärrettävä

Hämmennys on lopulta melko ymmärrettävää.

Riisipelto.

Monet tavallisista hiilihydraattien lähteistä tulevat kasveista, mutta kuuluvat eri ryhmiin. Peruna on juurimukula, vehnä ja riisi viljoja.

Kasviksina puolestaan syödään kasvien eri osia. Porkkanasta juuri, pinaatista lehdet, parsakaalista kukinto ja parsasta varsi.

Riisin kohdalla lautaselle päätyy puolestaan kasvin siemen, eli jyvä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Eri riisilajikkeet sopivat eri ruokiin

Riisilajikkeet eroavat toisistaan muun muassa jyvän koon, tärkkelyspitoisuuden ja rakenteen perusteella.

Siksi eri riisit sopivat hieman erilaisiin käyttötarkoituksiin.

Pitkäjyväinen riisi

Pitkäjyväisiin riiseihin kuuluvat esimerkiksi basmati- ja jasmiiniriisi.

Ne kypsyvät yleensä kuohkeiksi ja irtonaisiksi, minkä vuoksi ne sopivat hyvin esimerkiksi curryjen, pataruokien ja muiden kastikkeisten ruokien lisukkeeksi.

Kulhollinen höyryävää riisiä.

Lyhytjyväinen riisi

Lyhytjyväiset riisit sisältävät yleensä enemmän tärkkelystä ja kypsyvät pehmeämmiksi ja tahmeammiksi.

Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi sushiriisi ja arborio.

Sushiriisin tahmea rakenne tekee siitä sopivan sushiin, kun taas arboriota käytetään erityisesti risottoihin, joissa riisin tärkkelys auttaa muodostamaan kermaisen rakenteen.

Laiutasilla sushiannoksia ja puikkoja.

Tämä riisi on terveellisin vaihtoehto

Ravitsemuksen kannalta täysjyväriisi, kuten tumma riisi, on yleensä valkoista riisiä parempi valinta.

Siinä jyvän uloimpia osia ei ole poistettu samalla tavalla kuin valkoisesta riisistä, minkä vuoksi se sisältää enemmän kuitua sekä esimerkiksi vitamiineja ja kivennäisaineita.

Suurempi kuitupitoisuus tekee täysjyväriisistä myös täyttävämpää ja auttaa tasaamaan aterian vaikutusta verensokeriin.

Mausteinen lohiriisikulho, jossa päällä avokadoa ja pinaattia

Valkoinen riisi ei silti ole epäterveellistä. Esimerkiksi basmati-, jasmiini- ja sushiriisi voivat hyvin kuulua monipuoliseen ruokavalioon.

LUE MYÖS: Peruna, riisi vai pasta? Yksi erottuu edukseen painonhallinnassa

Jos riisiä syö usein, täysjyväisen vaihtoehdon valitseminen ainakin osan kerroista on helppo tapa lisätä täysjyvän ja kuidun saantia.

Lähde: Taste.com.au

    • Nainen lusikoi jäätelöä purkista.

      Syötkö stressiin? Näillä 11 keinolla voit katkaista kierteen

      Stressisyömistä voi vähentää pienillä arjen keinoilla, jotka auttavat helpottamaan oloa myös ilman ruokaa. Kiireisen päivän jälkeen tekee mieli avata sipsipussi tai hakea pakastimesta jäätelöä. Syöminen tuo hetkeksi hyvän olon, vaikka mielessä pyörivät huolet eivät sillä...
    • Lohi-riisikulho. Kuva: BBC

      Tämä kastike tekee lohesta vastustamattoman hyvää – kokeile helppoa riisikulhoa

      Tämä terveellinen lohikulho valmistuu nopeasti, ja korealainen kastike tuo tuttuun kalaan aivan uudenlaista makua. Kalaa suositellaan syötäväksi kaksi–kolme kertaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen. Tuttujen kalakeittojen ja uuniruokien rinnalle kannattaa siksi etsiä uusia suosikkeja, jotka valmistuvat...
    • Pussillinen sipuleita.

      Ota sipulin terveyshyödyt talteen – helppo säilytyskikka pitää sen hyvänä pidempään

      Sipuli tuo arkiruokaan makua ja hyödyllisiä ravintoaineita. Yksinkertainen säilytysvinkki auttaa pitämään sen käyttökelpoisena pidempään. Sipuli kuuluu monen keittiön vakiovarusteisiin. Sitä pilkotaan kastikkeisiin, kuullotetaan keiton pohjaksi ja lisätään salaattiin. Edullisesta kasviksesta saa maun lisäksi hyödyllisiä ravintoaineita....

    Kirjoita haku ja paina Enteriä

    Liity 125 000+ tilaajaamme

    Liity 125 000+ tilaajaamme

    Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

    Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

    Pin It on Pinterest

    Tuoreita kanttarelleja pöydällä. Sienten D-vitamiinipitoisuus.