Jyväskylän yliopistossa tehty uusi tutkimus paljastaa, että musiikki voi saada liikunnan tuntumaan helpommalta, parantaa kestävyyttä ja auttaa kehittämään pysyviä liikuntatapoja. Musiikki siirtää liikkujan huomion velvollisuudesta mielihyvään ja tarjoaa yksinkertaisen mutta tehokkaan tavan pysyä aktiivisena.
Musiikin, mielen, kehon ja aivojen tutkimuksen huippuyksikössä tehty tutkimus osoittaa, että musiikista on liikkujille todellista hyötyä. Musiikki siirtää huomion pois fyysisestä epämukavuudesta, jolloin matalan ja keskitasoisen intensiteetin harjoittelu tuntuu helpommalta.
Tutkimusten mukaan motivoiva musiikki voi vähentää rasituksen tunnetta jopa 10 %, jolloin liikkuja jaksaa tehdä aktiviteettia pidempään. Uusin tutkimus korostaa, että liikunnan aikana kuunneltu musiikki parantaa merkittävästi keskittymistä ja itsekontrollia erityisesti keskitasoisella intensiteetillä, koska musiikki vie huomiota pois väsymyksen tunteesta.

Musiikki parantaa tutkitusti kestävyyttä, kohottaa mielialaa ja tekee liikunnasta miellyttävämpää
Liikkeiden rytmittäminen musiikin tahtiin voi myös auttaa tehostamaan liikuntasuoritusta. Erityisesti nopeatempoinen musiikki (120–140 iskua minuutissa) parantaa kestävyyttä sekä aerobisessa liikunnassa että voimaharjoittelussa.
Lempimusiikki saa liikkumaan intensiivisemmin
Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että itse valitsemaansa musiikkia liikunnan aikana kuunnelleet liikkujat tekivät harjoitteita tavallista intensiivisemmin, ja heidän mielialansa pysyi samalla korkeana. Lisäksi he pitivät liikuntasuoritusta jälkikäteen huomattavasti miellyttävämpänä kuin ilman musiikkia liikkuneet.
Tämä mielihyvään liittyvä tekijä on yhdenmukainen niiden tulosten kanssa, joissa itse määrätty kävelytahti lisää energisyyden tunnetta ja liikunnan iloa. Tämä puolestaan viittaa siihen, että musiikin yhdistäminen miellyttäviin fyysisiin aktiviteetteihin voi auttaa liikkujaa pysymään liikunnan parissa.
“Musiikki myös kohottaa mielialaa ja vähentää ahdistuneisuutta, mikä muuttaa treenin rutiinisuorituksesta nautittavaksi kokemukseksi,” sanoo tutkija Andrew Danso.

Varsinkin itse valittu musiikki todistetusti tehostaa mielihyvän tuntemuksia harjoituksen aikana.
“Varsinkin itse valittu musiikki todistetusti tehostaa mielihyvän tuntemuksia harjoituksen aikana.”
Musiikin yhdistäminen matalasykkeiseen liikuntaan auttaa muodostamaan pysyviä rutiineja
Musiikki parantaa kestävyyttä, kohottaa mielialaa ja tekee liikunnasta miellyttävämpää. Ei kuitenkaan riitä, että ihmisiä vain kehotetaan liikkumaan. Jotta liikunnan lisäämiseen tähtäävä strategia olisi toimiva, sen tulee pystyä tekemään liikunnasta hauskaa ja luoda liikunnallisuutta tukevia ympäristöjä.
Kun musiikki yhdistetään matalan kynnyksen liikuntaan, esimerkiksi kävelyyn, jonka on jo aiemmin todettu lisäävän energisyyttä ja liikkumisen säännöllisyyttä – musiikista tulee yksinkertainen mutta tehokas työkalu liikunnan lisäämiseen.
LUE MYÖS: Voiko kävely oikeasti vahvistaa lihaksia? Näin saat arkisesta lajista enemmän irti
“Kun liikunta mielletään pikemminkin miellyttäväksi kokemukseksi kuin velvollisuudeksi, on mahdollista saada aikaan pysyviä käyttäytymismuutoksia,” Danso sanoo.
“Näin liikunnasta tulee asia, jota ihminen aidosti haluaa harrastaa.”
* Lähteet:
Danso, A., Vigl, J., Koehler, F., Knittle, K., Bamford, J. S., Nijhuis, P., … & Luck, G. (2025). Does Music Support Cognitive Control and Affective Responses During Acute Exercise? An Exploratory Systematic Review and Meta-analysis. medRxiv, 2025-01. https://doi.org/10.1101/2025.01.28.25321259
Danso, A., Kekäläinen, T., Koehler, F., Knittle, K., Nijhuis, P., Burunat, I., … & Luck, G. (2024). Personalised interactive music systems for physical activity and exercise: A systematic review and exploratory meta-analysis. medRxiv, 2024-05https://doi.org/10.1101/2024.05.28.24308089
D-vitamiinin puute voi oireilla näin – älä sivuuta näitä merkkejä
D-vitamiinin puute voi näkyä lihasten heikkoutena ja luuston kipuina, mutta lievä vajaus saattaa jäädä kokonaan huomaamatta. D-vitamiini muistetaan usein vasta syksyllä, kun auringonvalo vähenee ja vitamiinipurkki kaivetaan esiin. Riittävästä saannista kannattaa kuitenkin huolehtia jo ennen...Käveletkö päivittäin? Muista myös nämä kaksi asiaa
Kävely tekee hyvää kunnolle, mutta kahden asian lisääminen rutiineihin auttaa saamaan tutusta lenkkirutiinista enemmän irti. Kuuluuko kävely lempiliikuntamuotoihisi? Kun lenkille tulee lähdettyä lähes päivittäin, muun harjoittelun lisääminen viikkoon voi tuntua tarpeettomalta. Kävelykuntoa voi kuitenkin kehittää...Ethän sulata pakastemarjoja näin? C-vitamiinia häviää yllättävän paljon
Pakastemarjojen sulatustavalla on merkitystä paitsi maun, myös vitamiinien kannalta. Moni nostaa pakastemarjat yöksi jääkaappiin sulamaan, mutta ravintoaineiden säilymisen kannalta tuttu sulatustapa ei välttämättä ole se kaikkein paras vaihtoehto. Martat suosittelee sulattamaan pakastemarjat nopeasti, jotta C-vitamiinia...




