Keventäjien asiantuntija Krista Niiniharju opastaa: Näin koostat terveellisen ruokavalion

Avatar

Krista Niiniharju valmistaa tällä viikolla Huomenta Suomessa herkullisia ruokia, joissa on otettu huomioon terveellinen kokonaisuus: muun muassa rasvojen ja hiilihydraattien laatu sekä suolan määrä. Samalla tarjotaan vinkkejä terveellisen ja ravitsevan ruokavalion koostamiseen sekä esimerkiksi kasvisten lisäämiseen osaksi omaa ruokavaliota.

– Luvassa on kevyttä, kasvis-, hedelmä- ja marjavoittoista ruokaa, joka soveltuu uusiin ravitsemussuosituksiin. Tarkoituksena on tarjota elävä esimerkki siitä, miten uusia ravitsemussuosituksia voisi omassa elämässä tulkita. Se ei nimittäin välttämättä vaadi kauheita muutoksia tai ruokavalion rukkaamista uuteen uskoon, Niiniharju kertoo.

– Valmistan ohjelmassa kevyttä ja hyvää ruokaa, mutta en kuitenkaan kahden kalorin herkkuja. Esimerkiksi viikon jälkiruoassa on sokeria eikä se siis ole täysin energiaton, mutta siinä käytetty hyviä raaka-aineita ja aitoja makuja. Kaikki ruoat sopivat kuitenkin hienosti sekä keventäjille että heille, jotka muuten vain haluavat syödä terveellisemmin.

Krista korostaakin, ettei terveellisen ruokavalion noudattamisen tarvitse olla ankeaa eikä edes laihduttajan tarvitse unohtaa hyvää ruokaa.

– Ylipäänsä kevyen ruoan ei tarvitse olla hajutonta ja mautonta, vaan sitäkin voi valmistaa nautinnoksi.

– Totta kai kun puhutaan ruokavalioremontista tai lähdetään vaikkapa laihduttamaan, liittyy siihen aina tiettyjä lainalaisuuksia, joista kannattaa lähteä liikkeelle. Kontrastin omaan elämään ei kuitenkaan pitäisi olla niin suuri, jos muutokset haluaa lopullisesti osaksi elämää. Kaikesta kannattaa poimia niitä parhaita puolia, jotka otetaan mukaan valmiiseen elämään, hän neuvoo.

Huomenta Suomessa keskitytään tällä viikolla kasvispainotteiseen ruokavalioon. Tuoreissa ravitsemussuosituksissakin mainittu puolen kilon kasvissuositus voi kuulostaa suurelta, mutta ei Kristan mukaan sitä tosiasiassa ole. Jos kasvisten syöminen tuntuu vaikealta, on niiden määrän lisäämiseen hyviä keinoja.

– Kasvikset kannattaa ottaa mukaan ihan kaikkeen kokkailuun. Puoli kiloa päivässä voi kuulostaa paljolta, mutta ei se sitä tosiasiassa ole, jos lautasella on pääosin kasvisvoittoista ruokaa, hän toteaa.

– Sekin kannattaa pitää mielessä, ettei kasvisruoan tarvitse olla yhtä kuin täysin kaloriton ruoka. Kasviksista voi kokkailla ihania, terveellisiä ruokia, jotka ovat kaukana ankeasta.

Seuraa Kristan kokkailuja tämän viikon ajan Huomenta Suomessa! Kristan reseptit löydät jälkikäteen myös Keventäjät-palvelusta sekä Makuja.fistä! Katso ensimmäinen jakso:

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest