Krista on Keventäjien uusi ruokatoimittaja

–         Kati Napan suuriin saappaisiin astuminen tietysti jännittää, mutta aloitan avoimin mielin. Tässä työssä minua kiehtoo nimenomaan mahdollisuus ihmisläheiseen ruokatoimittamiseen. Odotan, että tätä tehtäisiin yhdessä ja toivon, että ihmiset kertoisivat mitä haluavat ja rohkaistuisivat pyytämään täsmäjuttuja. Minä teen sitä, mitä toivotaan.

Keventäjissä on paljon erilaisia asiakkaita, mutta Krista uskoo, että Keventämisen peruselementit ovat kaikille samat. Hän pyrkii ruokatoimittajana käyttämään kaiken tietämyksensä jäsenten hyväksi.

–         Ruokaan liittyy paljon asioita, joita ihmiset eivät tiedä. Myös uutta tietoa saadaan koko ajan. Täsmällisen ja ajankohtaisen tiedon tutuksi tekeminen on yksi tavoitteistani.

Keventäminen on Kristan mielestä elämäntapa, joka kuuluu kaikille. Hän muistuttaa myös, että kyse ei ole elämään vain hetkellisesti liittyvästä projektista.

–          Mielestäni Keventäminen ei tarkoita kuuriluontoisia pyristyksiä, vaan elämäntapaa. Painonhallinta on aina ajankohtaista niillekin, joilla ei ole tarvetta sen pudottamiseen, ja on tärkeä erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan. Filosofiani mukaan itsestään huolehtiminen kuuluu kaikille, olipa millaiset geenit tahansa. Tämä on kaikkien yhteinen asia.

Tanssia ja jumppia harrastavan Kristan mielestä liikunta on keskeinen osa Keventämistä. Omalta osaltaan ruokatoimittajan liikuttamisesta pitää huolta myös Kristan ja hänen avomiehensä bulldoggi. Myös oikealla ruokavaliolla on itseoikeutetusti tärkeä rooli perheen arjessa.

–         Kaikki lähtee siitä, että erottaa arjen ja juhlan. Joka päivä ei voi olla Joulu. Kun on herkuttelun aika, on herkuttelun aika, mutta kun on arki, on arki.

Lempiruokia työssään mitä erilaisimpia reseptejä näkevän Kristan on vaikea nimetä. Peruna kaikissa muodoissaan kuuluu kuitenkin suosikkien kärkipäähään.

–         Tässä ammatissa ei parane olla puolueellinen, enkä todellakaan osaa nimetä yhtä lempiruokaa, mutta minulla on fiksaatio perunoihin. Rakastan erityisesti uusia perunoita, mutta niitä ei voi syödä vuoden ympäri. Muutenkin lempiruokani ovat sesonkikohtaisia. Kesällä himoitsen kesän herkkuja, talvella taas talven.

Tiettyihin ruokiin ja ruoka-aineisiin kyllästyminen on Kristalle tuttua. Hän yrittääkin soveltaa perinteisiä elementtejä luovasti ja kokeilla aina jotain uutta.

–         Se taitaa olla yksi ruokatoimittajan helmasyntejä. Joulupöytäänkin koetan joka vuosi kehittää jotain uutta, vaikkapa uudenlaisia laatikoita. Uusien ruokien kehittäminen on miltei yhtä kivaa kuin niiden maisteleminen.

Krista Niiniharju aloittaa vuodenvaihteessa työt Keventäjien uutena ruokatoimittajana. Alan töitä jo usean vuoden ajan tehnyt Krista suosii ruoassa sesonkimakuja, pitää painonhallintaa elämäntapana ja odottaa innolla Keventäjien kohtaamista.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest