Tutkimus: Tällainen ruoka saattaakin lisätä nälän tunnetta

Korkean glykeemisen indeksin ruokaa nauttineilla koehenkilöillä verensokeri nousi nopeammin, mutta se myös laski matalammalle tasolle kuin matalan glykeemisen indeksin ruokaa nauttineilla.

Glykeeminen indeksi kuvaa ruoka-aineen imeytyvien hiilihydraattien aiheuttamaa aterianjälkeistä verensokerin eli glukoosipitoisuuden nousua.  Se on ruuan energiamäärästä ja makeudesta riippumaton tekijä.

Korkea GI voi lisätä ylensyöntiä

Bostonin lastensairaalan lihavuuden ehkäisykeskuksen tutkijoiden mukaan tuore tutkimus viittaa siihen, että aterian korkea glykeeminen indeksi saattaa lisätä ylensyömistä.

Satunnaistettuun tutkimukseen osallistui 12 iältään 18?35-vuotiasta ylipainoista miestä, jotka söivät kukin kahta eri pirtelöä kokeen eri vaiheissa.  Vertailtavat juomat olivat maultaan ja makeudeltaan samanlaisia ja sisälsivät saman määrän energiaa.

Toinen nautittavaista pirtelöistä oli valmistettu nopeasti sulavista korkean glykeemisen indeksin hiilihydraateista ja toinen matalan glykeemisen indeksin  hiilihydraateista, eivätkä tutkittavat tienneet kumpaa pirtelöä he nauttivat. Tutkimuksessa mitattiin verensokeritasoa ja nälkää aterioinnin jälkeen.

Neljä tuntia aterian jälkeen korkean GI:n ruoka kiihdytti matalan GI:n ruokaa enemmän niitä aivojen alueita, jotka ovat yhteydessä palkitsemiseen ja riippuvaisuuteen. Lisäksi korkean GI:n ruoka laski veren glukoosia matalammalle ja lisäsi raportoitua näläntunnetta enemmän kuin matalan GI:n ruoka.

Sokeririippuvuus mahdollista

Edelleenkään ei tarkemmin tiedetä, miksi ihmiset syövät liikaa. Esimerkiksi mieltymys makeaan on synnynnäistä, ja mieltymyksellä on voinut olla suuri rooli ihmisen eloonjäämisen kannalta. Aivojen hermosolut tarvitsevat jatkuvasti glukoosia, sillä ne eivät voi varastoida sitä eivätkä käyttää muita energianlähteitä. 

Aterioiden välillä glukoosia vapautuu maksan glykogeenivarastoista eri kudosten käyttöön.

Tutkimusryhmän jäsen, Bostonin lastensairaalan lihavuuden ehkäisykeskuksen johtaja David Ludwigin mukaan tuore tutkimus herättää kysymyksen, voisivatko tietyt ruuat itsessään aiheuttaa riippuvuutta. Tutkijoiden keskuudessa asiasta ollaan eri mieltä. Aiheesta on käynnissä useita tutkimuksia eri puolilla maailmaa.

Ruokien glykeeminen indeksi vaihtelee

Korkean glykeemisen indeksin ruoka-aineita ovat esimerkiksi valkoinen vehnäleipä ja peruna, jotka nostavat nopeasti verensokeria. Viljatuotteissa GI on pääsääntöisesti sitä pienempi, mitä enemmän kuitua elintarvike sisältää.

Valkoisen vehnäleivän GI on jopa korkeampi kuin sakkaroosin eli pöytäsokerin tai fruktoosin eli hedelmäsokerin.  Sen sijaan täysjyvätuotteiden GI on huomattavasti matalampi  kuin valkoisen vehnäleivän.

Koko aterian glykeemisen kuorman arviointi on haasteellista. Yleensä ruuan hienonnus ja kypsentäminen nopeuttavat hiilihydraattien imeytymistä. Kuitenkin esimerkiksi perunan GI laskee perunan jäähtyessä, kun osa perunan tärkkelyksestä muuttaa muotoaan.

Ruuan koostumuksen lisäksi ruuan sisältämät muut ravintoaineet, kuten proteiinin ja rasvan sekä kuidun määrä sekä aterialla nautittu juoma, vaikuttavat aterian glykeemiseen kuormaan. Myös ihmisten välillä on suuria eroja siinä, minkä verran aterian sisältämä glukoosi nostaa verensokeria.

Lähde: Ruokatieto

Nopeasti verensokeria nostava ruoka johtaa voimakkaampaan nälän tunteeseen, selviää tuoreessa tutkimuksessa.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest