Jo kolmekymppisen korkea kolesteroli lisää sydäntautien vaaraa

Avatar

Yhdysvaltalaisten tulokset julkaistiin Circulation-lehdessä, ja ne perustuvat 1 500 miehen ja naisen seurantaan. Osallistujilla ei vielä ollut sydänsairauksia 55-vuotiaana, kun 20 vuotta kestänyt seuranta alkoi.

Kun tutkijat selvittivät, miten pitkään osallistujien kolesterolitasot olivat olleet koholla ennen 55 vuoden ikää, he havaitsivat sydänsairauksien kehittyvän todennäköisemmin niille, joiden kolesteroli oli ollut koholla pitkään, vaikka he olisivat olleet muuten terveitä.

55-vuotiaana noin 40 prosentin kolesterolitasot olivat olleet koholla yli kymmenen vuoden ajan. Heistä sydänsairauksiin sairastui seuraavien viidentoista vuoden aikana 17 prosenttia, mikä oli selvästi enemmän kuin osallistujista, joiden kolesteroli ei ollut kohonnut. Heistä sairastui vain 4 prosenttia.

Valtaosa osallistujista, joiden kolesterolipitoisuudet olivat suurentuneet, eivät täyttäneet kolesterolilääkitysten kriteerejä, koska pitoisuudet eivät olleet riittävän suuria. Tulosten perusteella heidän kolesterolitasoihinsa kannattaisi silti kiinnittää huomiota.

Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest