Liikunnalliset videopelit voivat edistää painonhallintaa

Brittien tulosten perusteella liikkeillä ohjattavat tanssi- ja nyrkkeilypelit kohottavat lasten energiankulutusta, nostavat sydämen sykettä sekä lisäävät hapenottoa verrattuna tavallisiin videopeleihin tai lepotilaan.

Energiankulutusta nosti etenkin tutkimuksessa käytetty nyrkkeilypeli. Sitä pelatessaan lapset kuluttivat yli kaksi kertaa enemmän energiaa kuin levätessään tai pelatessaan perinteisiä videopelejä. Käytännössä tämä tarkoitti noin 170 kilokaloria enemmän per pelattu tunti.

 Tutkijat pitävät epätodennäköisenä, että lapset saisivat tarpeeksi liikuntaa vain videopelejä pelaamalla, jotta he välttyisivät liikakilojen kertymiseltä. Verrattuna passiivisempiin videopeleihin ne voivat silti kannustaa lapsia liikkumaan enemmän, ja siten avustaa ylipainon ehkäisyssä.

Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine -lehdessä julkaistut tulokset perustuvat kahdeksantoista 11–15-vuotiaan pelikokeeseen. Lasten energiankulutus, hapenotto ja sydämen syke mitattiin viisitoistaminuuttisten pelituokioiden aikana. Tutkimuksen pienuuden takia tulokset olisi hyvä vahvistaa uusissa ja suuremmissa tutkimuksissa.

Uutispalvelu Duodecim

Julkaistu 8.10.2012. Copyright Duodecim 2012. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleenjulkaisu ja edelleen leivttäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tykkää Keventäjistä Facebookissa!

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest