Pari omenaa päivässä riittää pidentämään elämää

Hedelmien ja kasvisten päivittäinen syöminen on monella tapaa terveellistä, mutta tutkimusten perusteella on ollut epäselvää, kuinka paljon niitä pitää syödä, jotta myös elinikä pitenee. Tuoreen tutkimuksen mukaan optimaalinen määrä on noin 400 grammaa päivässä. Tätä enemmän kasviksia ja hedelmiä syövät eivät todennäköisesti saa lisähyötyjä eliniän kannalta.

Tutkijaryhmän havainto perustuu 16 tutkimuksen ja 830 000 potilaan tietoihin. Potilaita seurattiin 5–26 vuotta ja seurantojen aikana heistä 56 000 menehtyi.

Tulosten perusteella riski menehtyä seurannan aikana pieneni tasaisesti jokaista päivittäistä hedelmää tai kasvisannosta kohden. Noin 80 gramman päiväannokseen liittyi 5 prosenttia pienempi riski menehtyä seurannan aikana, kun vertailukohtana olivat osallistujat, jotka söivät kasviksia ja hedelmiä tuskin lainkaan. Tämä koski etenkin sydän- ja verisuonitaudeista johtuvia kuolemia. Syöpäkuolleisuuteen kasvisten tai hedelmien syöminen ei tässä tutkimuksessa vaikuttanut.

Suotuisat vaikutukset kasaantuivat annosten kasvaessa, mutta yhteys tasaantui päivittäisen annoksen saavutettua 400 grammaa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kahta keskikokoista omenaa, kuutta perunaa tai kourallista muita kasviksia.

Tutkijoiden havainnot viittaavat siihen, ettei kasviksia ja hedelmiä tarvitse syödä kovinkaan paljon ennen kuin niihin liittyvät terveyshyödyt saa täysimääräisinä. Terveellisen ruokavalion lisäksi kuitenkin moni muukin seikka vaikuttaa kuolleisuuteen, joten kaikki nyt havaitut yhteydet eivät välttämättä selity vain kasviksilla ja hedelmillä.

Vaikka jo pienempi määrä riittääkin tuomaan terveyshyötyjä mitä elinikään tulee, kannattaa painonhallinnasta haaveilevan harkita kasvisten syöntiä viidestäsadasta grammasta jopa kiloon päivässä. Kasvikset ovat kevyitä, koska ne sisältävät hyvin runsaasti vettä. Suosi erivärisiä kasviksia, jotta saat monenlaisia vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja.

Tutkimus julkaistiin British Medical Journalissa.

Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest