Puuron syöminen kannattaa – viljakuiduilla merkittävä terveyshyöty

Avatar

Tutkijat julkaisivat havaintonsa lääketieteellisessä Diabetologia-lehdessä, ja niiden perusteella vähintään 26 grammaa kuituja päivittäin nauttivat säästyvät diabetekselta noin viidenneksen todennäköisemmin kuin kuituja korkeintaan 19 grammaa päivässä syövät.

Asetelma kuitenkin muuttui, kun tutkijat huomioivat analyysissa osallistujien painoindeksin ja mahdollisen ylipainon. Näyttääkin siltä, että kuituihin liitetty suojavaikutus toimii osittain vähentämällä tai ehkäisemällä liikakiloja ja sitä kautta diabetesta. Viljakuitujen lisäksi kasviskuidut liittyivät diabetesriskin pienenemiseen, mutta hedelmäkuidut eivät.

Varsinaisen tutkimuksensa lisäksi tutkijat tekivät ravintokuitujen vaikutuksia selvittävän meta-analyysin, jossa he yhdistivät nyt käytetyn aineiston 18 muun tutkimuksen aineistoihin ja analysoivat ne uudelleen. Analyysi vahvisti viljakuituihin ja kasviskuituihin liitetyn suojavaikutuksen.

Yhdessä aikaisempien tutkimusten kanssa nyt saadut tulokset viittaavat ravintokuitujen auttavan aikuistyypin diabeteksen välttämisessä. Kuitupitoinen ruokavalio pienentää myös sydän- ja verisuonitautien vaaraa.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest