Tulokset julkaistiin arvostetussa Stroke-lehdessä, ja niiden perusteella sairastumisriski pienenee noin 7 prosenttia jokaista 7 gramman päivittäistä kuituannosta kohden. Tämän verran kuitua saa esimerkiksi muutamasta hedelmästä ja annoksesta täysjyväpastaa.
Tutkijat pitävät todennäköisenä, että kuituun liitetty suojavaikutus on suurempi henkilöillä, joilla on jo monia aivohalvauksen riskitekijöitä. Kuitupitoisen ruoan painottaminen olisikin paikallaan etenkin heille, tutkijat kirjoittavat.
Havainnot perustuvat kahdeksan aivohalvaustutkimuksen aineistoihin ja niiden yhteisanalyysiin.
Uutispalvelu Duodecim