Olen aina pitänyt aikaansaavuutta yhtenä suurimmista hyveistäni. Hoidan hommat rivakasti, tehokkaasti ja tarmolla. Suit sait, tuosta vaan: koti, lapset, treenit, työt ja ruoka. Sukkelasti suorittaen. Kun yhden homman saa valmiiksi, tartun heti seuraavaan. Jatkuvasti puuhaamassa, jotta saa aikaiseksi ja valmiiksi.
Toimettomuus, ja vain oleminen, ovat olleet minulle vaikeita asioita. Jos olen tekemättä mitään, minut valtaa levottomuus: enhän saa mitään aikaan! Turhaudun, jos liian monta tuntia päivästä tuhraantuu toimettomuudelle.
Olemisen opettelija
Aloin kiinnittää huomiota tähän piirteeseeni. Miksi minun on niin vaikea olla tekemättä mitään? Miksi toimettomuus on mielestäni pahasta? Mikä pysähtymisessä pelottaa?
Viime viikonlopun vietin Houtskarissa, Turun saaristossa. Hyvinvointireissumme päivät koostuivat treeneistä ulkosalla, hyvästä ruuasta, lempeästä yin-joogasta ja joutilaisuudesta. Pysähtyminen oman itsen äärelle ja keskittyminen omaan hengitykseen, linnun lauluun, meren kohinaan ja kehon tuntemuksiin, syvissä, jopa viiden minuutin venytyksissä, tekivät kaltaiselleni säntäilijälle todella hyvää. Minä tarvitsen vähän apua pysähtymiseen, ja lempeä ja hidas yin -jooga ajaa asian.
Ymmärsin, että jatkuva tekeminen, suorittaminen ja liikkeessä pysyminen ovat kuormittavia niin keholle kuin mielellekin. Huomasin, miten hyvä minun oli vain olla. Aluksi se oli toki vaikeaa. Teki mieli vaihtaa jatkuvasti asentoa. Mieli täyttyi erilaisista asioista: siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä tai mihin pitäisi mennä. Kunnes päästin irti.
Tyydy tähän hetkeen
Huomasin tyytyväni tähän hetkeen. Ymmärsin, että se oli itseasiassa ainoa hetki, joka minulla juuri nyt oli. Tässä, toimettomana, leväten, mihinkään pyrkimättä. Toimettomuudelle voi olla vaikea löytää arjessa aikaa. Sen sijaan nyt kesäloman lähestyessä päätin, että minun lomassani saa olla päiviä, jolloin ainoa tavoitteeni on joutilaisuus.
Toimettomuutta tulee arvostaa. Se ei ole laiskuutta tai aikaansaamattomuutta, vaan tärkeä taito. Se on lepohetki mielelle ja keholle. Toimeton voi olla kliseisesti riippumatossa taivasta tuijotellen, mutta yhtä hyvin omassa kodissa hetkeen keskittyen (ilman, että täytyy kulkea rätti kädessä).
Minä harjoittelen toimettomuutta edelleen. Teen tietoisen valinnan olla tekemättä mitään. Kun huomaan, että minulla on hetki aikaa, ei minun tarvitse sännätä lenkille tai tehdä muuta tuottavaa. Voin vain tuijotella ulos ikkunasta, havainnoida lasten puuhia tai antaa omien ajatusten viedä, sohvalla köllien. Yin-joogaan olen ihastunut, ja sille aion antaa jatkossakin mahdollisuuden tukea toimettomuuttani. Olla vain paikallaan, passiivisena, viisi minuuttia kerrallaan, hengitellen, kehon aistimuksia kuunnellen.
Toimetonta(kin) kesää,
<3 Anna
