Liikkumattomuus syypäänä miljooniin ennenaikaisiin kuolemiin

Tulokset perustuvat arvostetussa Lancet-lehdessä julkaistuun tutkimukseen, jossa kartoitettiin liikkumattomuuden ja yleisten sairauksien välisiä yhteyksiä väestötilastoja hyödyntämällä. Tutkijaryhmään kuului asiantuntijoita ympäri maailmaa ja myös Suomi osallistui tutkimukseen.

Asiantuntijat laskivat, että liikkumattomuus aiheuttaa kuusi prosenttia sepelvaltimotaudin, seitsemän prosenttia tyypin 2 diabeteksen, kymmenen prosenttia rintasyövän ja paksusuolen syövän kuolleisuudesta. Vuonna 2008 liikkumattomuus oli syypäänä lähes kymmenesosaan kaikista kuolemantapauksista eli yhteensä 5,3 miljoonaan kuolemantapaukseen.

Tutkijat toteavat tulostensa paljastavan, kuinka merkittävä terveyshaitta liikkumisen puute on maailmanlaajuisesti katsottuna. He laskivat, että jos liikkuminen yleistyisi neljänneksen verran, vähenisivät vuosittaiset kuolemantapaukset yli 1,3 miljoonalla. Vastaavasti jos liikkumattomuus saataisiin kitkettyä, pitenisi maapallon väestön odotettavissa oleva elinaika kahdeksalla kuukaudella.

Samaisessa Lancet-lehden teemanumerossa julkaistiin myös useita muita liikkumisen ja terveyden yhteyttä käsitteleviä tutkimuksia ja kirjoituksia. Kirjoituksissa pohdittiin, että liikkumattomuuden haittojen selättämisessä maiden päätöksentekijöillä on merkittävä rooli. Erityisesti arjen liikuntamahdollisuuksia tulisi lisätä. Lisäksi ihmisiä pitäisi informoida nykyistä enemmän liikkumattomuuden vaaroista.

Uutispalvelu Duodecim

Julkaistu 24.7.2012. Copyright Duodecim 2012. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleenjulkaisu ja edelleen leivttäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

 

Tykkää Keventäjistä Facebookissa!

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest