Motivaatiokävelyllä

Motivaatiokävelylle kannattaa varata aikaa vähintään tunnin tai enemmänkin. Kävely sopii tehtäväksi vaikka neljännesvuosittain tai useamminkin, jos siltä tuntuu. Omia ajatuksia voi jäsennellä rauhassa yksin tai pyytää ystävän tai puolison pohtimaan yhdessä elämänterveystapojen merkityksiä ja arkisia tottumuksia. Pahvisen kortin ja lyijykynän voi ottaa mukaan reppuun, jos haluaa kirjata tärkeitä lauseita ylös. Myös kännykkään voi sanella kannustuslauseita itselleen. Kotiin saapuessa voi kirjata Keventäjien sivuille muistiin suunnitelman keskeisiä asioita.

Motivaation perustana arvot

Ihmisen voi sanoa motivoituneen, kun toiminnalle on selkeä päämäärä. Motivaatio kulkea kohti tavoitteita tai elämäntapamuutosten tekemiseen rakentuu omaa elämää koskettavista aineksista. Motivaation perusta rakentuu arvojen viitoittamille elämän suuntaviivoille. Arvot ohjaavat jokapäiväisiä valintoja- ainakin silloin kun arvot ovat itselle selkeitä ja ne tiedostaa? Arvot liittyvät toisiin ihmisiin, omaan itseen ja yleismaailmallisiin olemassaolon kysymyksiin. Pystyykö arjessa ja nykyisessä elämäntilanteessa tekemään omien elämänarvojen mukaisia valintoja?

Mitkä asiat ovat Sinulle niin tärkeitä että haluaisit ne pystyä tekemään elämäsi aikana hyvävoimaisena? Koetko, että Sinulla on elämän tehtäviä, joka on tärkeä myös muille kuin Sinulle itsellesi? Miten oma hyvinvointisi, voimavarat tai arjen hyvinvointitottumukset nivoutuvat liittyvät elämäsi suuntaviivoihin. Voitko liittää kevennyshankkeesi tai paremman kunnon tuomat hyödyt sinulle tärkeisiin asioihin ja niiden mukaiseen toimimiseen? Mitkä asiat ovat hyvin ja mihin haluaisi muutosta?

Tavoite kannattaa palastella ja tehdä arkiseksi

Mieti millainen on Sinua kannustava hyvinvoinnin kohentamistavoite. Hyvä tavoite ei kiellä, ei patista, vaan se kertoo hyvistä tuntemuksista ja tavoitteista joita itselle haluaa tarjota. Tavoitteet voivat olla haastavia ja niiden saavuttaminen vaatii kovaa työtä. Mutta tavoitteet kannattaa pilkkoa ja jyvittää sopivan kokoisiksi, jokaiseen päivään sopiviksi arjen toiminnoiksi ja mahdollisimman konkreettisiksi asioiksi. Tavoitetta kohden on asetettava kuukausittaisia ja viikottaisia askelmerkkejä, jotka kertovat jo tavoitetta kohti vievistä toimista.

Mieti, millaisia sanoja käytät ja miten kirjaat tavoitteet ylös. Me jokainen luomme omaa todellisuuttamme omalla sisäisellä puheellamme. Tavoitteiden sanotaan usein toteuttavan itseään ja siinä onkin totuuden siemen. Kun itselleen alkaa puhumaan tavoitteesta ja uskoo sen toteutumiseen, alkaa päivittäisissä toimissa huomaamattakin toimimaan tavoitteen mukaisesti. Tavoite kannattaa sanoittaa arjen hyvinvointihetkiksi, hyvinvoinnin tuntemuksiksi lenkin tai terveellisen aterian jälkeen ennemmin kuin tahdon voimalla tehdyksi kieltäytymiseksi tai lenkille patistamiseksi hampaat irvessä.

Tärkeää on, että tavoite tuntuu mahdolliselta ja sitä kohti kulkeminen soveltuu omaan arkeen. Mieti siis arjen tottumuksia ja ole realistinen. Mieti, millaisissa hetkissä pääset tavoitettasi toteuttamaan ilman mahdottoman suurilta tuntuvia uhrauksia- entä miten kalenteribiljardi onnistuu? Maltatko mitoittaa tarpeeksi pieniä tekoja ja uskoa siihen että niiden voima tulee vuoden mittaan esille? Miten läheisesi tukevat Sinua ja miten heitä huomioit?

Mieti myös valmiiksi, miten toimit silloin kun arki haastaa kovimman kautta? Miten nouset taas ylös, silloinkin kun vastoinkäymiset puskevat päälle ja arjen pyöritys uhkaa lannistaa? Ajattele, että jokainen onnistunut päivä on palikkatornin perustaa, jolle on helpompi rakentaa taas uusi onnistumisen palikka- myös lipsahdusten jälkeen.

teksti: Sirpa Arvonen

Ihmisen voi sanoa motivoituneen, kun toiminnalle on selkeä päämäärä
Motivaatio kohti tavoitteita kulkemiseen rakentuu omaa elämää koskettavista aineksista. Pystyykö arjessa ja nykyisessä elämäntilanteessa tekemään omien arvojen mukaisia valintoja? Motivaatiokävelyllä voi näitä ajatuksia jäsennellä rauhassa yksin tai toisten kanssa.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest