Neljä salaisuutta laihduttavaan liikuntaan

Käytä suuria lihasryhmiä

Laihtumisen kannalta on kaikkein merkityksellisintä, kuinka paljon energiaa kuluu. Urheillessa isoja lihasryhmiä kuormittavat, kokonaisvaltaiset lajit kuluttavat eniten energiaa.

Hengästymistä ja reipasta hikoilua aiheuttavat lajit ovat tehokkaita. Kalorit palavat parhaiten lajeissa, joissa kuormitetaan Isoja lihasryhmiä kuormittavat kokonaisvaltaiset ja liikutaan omin jaloin: esimerkiksi hiihto, rullaluistelu ja sauvakävely kuluttavat keskimäärin enemmän kuin soutu, melonta tai pyöräily.

Vaihtele vauhtiasi

Vaihteleva vauhti ja erilaiset rytmit lisäävät kulutusta leppoisaan ja tasatahtiseen menemiseen verrattuna. Vaihtele harjoitusten vauhteja ja rytmejä viikon sisällä, mutta myös yhden liikuntakerran aikana.

Tee kävelyllä juoksupyrähdyksiä, ja pyöräile välillä rauhassa, välillä kovempaa. Voit harrastaa intervallityyppistä harjoittelua mielesi mukaan lajissa kuin lajissa. Kun kuntosi kasvaa, lisää vauhdikkaiden osuuksien kestoa.

Liikkumalla välillä nopeasti ja sitten taas hitaasti, jaksaa suoritusta myös tehdä pidempään ja kaloreita kuluu enemmän.

Liiku oikealla sykkeellä

Liikuntaharjoittelu on turvallista, tehokasta ja tuottavaa kun liikut omalle kunnollesi sopivalla tasolla. Usein kuulee puhuttavan rasvanpolttosykkeestä tai rasvanpolttoalueella liikkumisesta. Totta onkin, että leppoisassa liikkumislajissa voi tunnissa kuluttaa yhtä paljon kaloreita kui treenaamalla tiukasti puoli tuntia.

Jos haluat polttaa kaloreita, kannattaa varmistaa, että liikut kerralla tarpeeksi tehokkaasti, eli syke nousee riittävän korkealle.

Kovaa vauhtia juoksemalla polttaa tietysti samassa ajassa enemmän kaloreita kuin kävelemällä, mutta jos painaa täyttä vauhtia, jaksaa harjoitella vähemmän kerrallaan. Koita löytää itsellesi sopiva tasapaino. Usein riittää, että hikoilet ja hengästyt liikkuessasi, mutta pystyt myös puhumaan. Jos et ole varma oikeasta syketasosta, hanki itsellesi sykemittari.

Liiku pitkin päivää

Muista, että Keventäjälle kaikkein olennaisinta on kuitenkin liike, ei vauhti. Mitä tehokkaammin liikut, sitä kauemmin kaloreita kuluu myös harjoituksen jälkeen. Aineenvaihdunta myös pysyy kiihkeänä pitkään treenaamisen jälkeenkin. Siksi kannattaakin pysyä aktiivisena pitkin päivää.

Kaikki liikunta on hyväksi. Muista siis ottaa hyöty irti myös pienestä taukojumpasta ja kuntoile myös kotona: jos olet aamuihminen, herää kahtena päivänä viikossa tuntia aikaisemmin ja herättele kroppa aamujumpalla tai huolla kehoasi iltaisin vetreyttävillä lihaskuntoliikkeillä.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest