Meiju Suvas otti Keventäjien haasteen vastaan: Tavoitteena kapeampi vyötärö

Sarjassa tutustutaan syksyn mittaan kaksikon kiireiseen arkeen sekä ruokailu- ja liikuntatottumuksiin ja annetaan vinkkejä terveellisempiin valintoihin.  Meiju Suvas lähti kevennyshaasteeseen mukaan mielenkiinnolla. Päätös painonpudotuksesta syntyi jo keväällä, mutta kesän keikat ja niiden mukanaan tuoma epäsäännöllinen elämä eivät ole päästäneet laihdutusta vielä aivan täyteen vauhtiin.

– Haaste osui hyvään saumaan, sillä olin juuri jälleen kerran herännyt tähän keventämiseen. Keventäjät konseptina on minulle uusi ja uteliaana ihmisenä ajattelin, että tästä saa sopivaa lisäpotkua ja tukea siihen päätökseen, jonka olin keväällä tehnyt, Meiju kertoo.

Kovimmaksi esteeksi painonpudotukselleen Meiju katsoo keikkailevan artistin elämän epäsäännöllisine ruokailuaikoineen ja pitkine ajomatkoineen.

– Etenkin kesä on artistille haasteellista aikaa. Keikkailu, keikkamakkarat ja muu syöminen tuovat silloin laihdutukseen omat haasteensa. Syömisvälit jäävät helposti liian pitkiksi ja annokset vähän erilaisiksi kuin pitäisi, Meiju kuvailee.

Meiju kertoo pudottaneensa elämänsä aikana painoa useita kertoja, mutta erilaisten elämänmuutosten ja äitiyden myötä kilot ovat hiipineet salakavalasti takaisin. Varsinaista kilotavoitetta Meiju ei ole vielä osannut itselleen asettaa, vaan sen sijaan hän toivoo mittanauhan näyttävän vuoden lopussa pienempiä lukuja erityisesti vyötärön kohdalta.

– Pidän tärkeimpänä motivaattorina terveyttä. Kun on kevyempi, riski sairastua vakavasti on pienempi. Tietysti olisi myös kiva näyttää hyvältä valokuvissa miltä puolelta tahansa ja saada peilikuva näyttämään sellaiselta, millaisena haluan itseni mieltä.

Keventäjät Huomenta Suomessa joka tiistai klo 6.40. Jethron ja Meijun kevennyshaaste alkaa tiistaina 21.8. Lähetykset ovat jälkeenpäin nähtävissä myös Katsomossa sekä Keventäjien nettisivuilla.

Lue myös: Jethro Rostedt on laihduttanut koko ikänsä

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest