Kala, oliiviöljy ja kasvikset pitävät sydämen kunnossa

Välimeren perinteistä ruokavaliota noudattavat syövät runsaasti kasviksia, oliiviöljyä, pähkinöitä, hedelmiä, kalaa ja täysjyväviljoja ja käyttävät kohtuullisesti alkoholia ja vähänlaisesti punaista lihaa, makeisia ja teollisia viljoja.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa ruokavalion vaikutuksia selvitettiin 7 500 espanjalaisen 55–80-vuotiaan avulla. Tutkimuksen alussa osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään, joista kahdessa noudatettiin välimerellistä ruokavaliota joko pähkinöitä tai oliiviöljyä painottaen. Kolmas ryhmä toimi vertailuryhmänä ja sai vain ohjeet vähentää rasvan osuutta ruokavaliossa. Kaikilla osallistujilla oli useita sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä tutkimuksen alkaessa.

Viisivuotisen tutkimuksen aikana vajaat kolmesataa osallistujaa sairastui sydänkohtaukseen tai aivohalvaukseen tai menehtyi niihin. Kun tutkijat selvittivät kuinka paljon sairastumisia kussakin tutkimusryhmässä oli, he havaitsivat välimerellistä ruokavaliota noudattaneiden sairastuneen harvemmin kuin verrokkiryhmäläisten.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että välimerellisen ruokavalion ansiosta tuhannesta ihmisestä noin kolme säästyy sydänoireelta yhden vuoden aikana.

Tulokset vahvistavat jo ennestään kattavaa tutkimusnäyttöä välimerellisen ruokavalion sydänterveellisyydestä. Tutkijat uskovat että suurin vaikutus tässä tutkimuksessa oli pähkinöillä ja oliiviöljyllä, sillä monien osallistujien ruokailutottumukset olivat jo valmiiksi lähellä Välimeren perinteistä ruokavaliota.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä New England Journal of Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest