Kasvata yrttejä pihalla, parvekkeella ja ikkunalla

Nykyään kaupasta saa jo hyvin monenlaisia yrttejä ruukussa. Niiden ongelmana on kuitenkin se, että ne lorpahtavat hyvin nopeasti, kun niistä on otettu vähän. Useimmissa ruukkuyrteissä on maininta ”Säilytä viileässä”. Kun pidät yrttiä esim. persiljaa tai basilikaa ikkunalaudalla, muista kastella yrttiä ja pitää sitä valoisassa. Se säilyy jonkin aikaa ja jopa kasvaa (ainakin toisinaan) varsinkin uuteen purkkiin siirrettynä.

Yrttien kasvattaminen on helppoa!

Taimia saat heinäkuun loppupuolelle saakka toreilta ja taimikaupoista. Voit kysellä taimia myös ystäviltä ja naapureilta. Vaihtelen jonkin verran lajeja vuosittain. Tällä hetkellä parvekkeellani kasvaa usean vuoden ikäinen rosmariini, jonka nostan kovilla pakkasilla sisälle, viherminttu, joka sekin on kasvanut samassa purkissa jo kolmisen vuotta. Lehti- eli silopersilja, oregano, salvia, tavallinen ja afrikkalainen basilika sekä tavallinen persilja ovat myös valikoimissa. Timjamin ja jonkun uutuuden aion vielä hankkia.

Monivuotiset yrtit viihtyvät puutarhassa hyvin samalla paikalla useamman vuoden, kunhan niiden ympäriltä kitkee rikkaruohot. Hyvin menestyviä ovat mm. ruohosipuli, persilja, lipstikka (ns. keittomauste) ja saksankirveli. Kaksi viimeistä kasvavat isoiksi. Oregano, mäkimeirami, meirami, timjami, salvia ja iisoppi viihtyvät aurinkoisella paikalla vaikka kivien seassa ja talvehtivat ainakin Etelä-Suomessa. Useimmat yrtit pitävät hiekkapitoisesta mutta eivät savisesta maasta. Ne eivät tarvitse lannoitusta juuri ollenkaan. Lainaa kirjastosta tai ystävältä tai osta itsellesi yrttikirja, jossa kerrotaan myös viljelystä, silloin aloittaminen on helpompaa.

Kun yrttisi kasvavat hyvin, käytä niitä koko ajan ahkerasti. Silloin ne latvovat ja kasvat paremmin. Säilö myös talven varalle. Kuivaa pieninä nippuina tai ritilän päällä mielellään pimeähkössä paikassa. Yrtit ovat kuivia, kun ne ovat rapisevia. Säilytä lasipurkeissa tai paperipusseissa pimeässä. Myös pakastaminen sopii yrteille hyvin. Pakasta kerta-annoksina tai pusseihin, jotka voi avata uudelleen.

Parvekkeella kasvattaminen

Suurin osa yrteistä viihtyy parvekkeella parhaiten, kun ne saavat kasvaa omissa ei liian isoissa ruukuissa. Muista kastella yrttejä, mutta ei kuitenkaan liikaa. Monet yrtithän kasvavat villeinä esim. Kreikassa. Tarkkaile yrttejä, sillä myös erilaiset ötökät ovat ihastuneet niihin. Jos parin kolmen kerran kylmällä vedellä suihkuttelu kylpyhuoneessa tai keittiön lavuaarissa ei auta, hanki torjunta-ainetta, joka sopii yrteille (huom! varoaika 7 vrk).

Suosi yrttejä ruoanvalmistuksessa!

• Kun kasvatat itse yrttejä, niitä tulee käytettyä enemmän ja monipuolisemmin, koska ne ovat aina helposti saatavilla
• Yrttien käyttö vähentää suolan tarvetta
• Ne antavat herkullista makua ja väriä ruoalle
• Yrtit ovat terveellisiä ja sisältävät monenlaisia hiven- ja kivennäisaineita sekä vitamiineja. Lisäksi ne edistävät ruoansulatusta ja vaikuttavat moniin vaivoihin
• 1 rkl tuoreita yrttejä vastaa 1 tl kuivattua yrttiä

Nauti yrteistä kaikilla aisteilla!

Teksti ja kuvat: Kati Nappa

 

Liity Keventäjiin!

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest