Tutkimus vahvistaa: Tämä aine lihottaa sinua lähes huomaamattasi!

Uusiseelantilaistutkimus vahvistaa, että sokeripitoinen ruokavalio lihottaa lähes huomaamatta.Tutkimuksessa keskityttiin niin kutsuttuun lisättyyn sokeriin eli sokeriin, joka ei ole ruoassa luonnostaan, vaan on valmistajan, kokin tai kuluttajan lisäämää.

British Medical Journalissa julkaistut tulokset perustuvat laajaan 71 tutkimuksen katsaukseen ja meta-analyysiin, ja niiden perusteella sokerin käytön lisääminen kerryttää keskimäärin noin 800 grammaa painoa jo kahdeksassa kuukaudessa. Sokerin vähentäminen laihduttaa saman verran. Tutkimuksissa käytetyt päivittäiset sokerin lisäykset ja vähennykset vaihtelivat kymmenistä satoihin grammoihin.

Vaikutus ei kuulosta suurelta, mutta ajan myötä se voi helposti johtaa ylipainoisuuteen. Tulokset viittaavat myös siihen, että sokerin lihottavuus johtuu energian saannin lisääntymisestä eikä esimerkiksi eri sokereiden aineenvaihdunnallisista vaikutuksista.

Erityisen lihottavia ovat sokeroidut juomat, koska nesteenä nautittu energia ei tuota samanlaista kylläisyyden tunnetta kuin kiinteässä muodossa nautittu. Tämän takia sokerijuomista saa helposti ja huomaamatta liikaa energiaa. Sokeripitoisten juomien säännöllinen nauttiminen on liitetty myös aikuistyypin diabetekseen ja sepelvaltimotaudin riskiin.

Tutkimusta kommentoivassa pääkirjoituksessa professorit Walter Willett ja David Ludwig pitävät lisätyn sokerin vähentämistä tärkeänä, mutta heidän mielestään ihmisten olisi syytä vähentää huonojen hiilihydraattien syömistä laajemminkin. Erityisesti he mainitsevat teollisesti käsitellyt viljatuotteet ja perunan.

Uutispalvelu Duodecim

Julkaistu 16.1.2013. Copyright Duodecim 2013. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleenjulkaisu ja edelleen leivttäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tykkää Keventäjistä Facebookissa!

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest