Veden juominen aterialla kannattaa – tiesitkö tätä?

Vesi on erinomainen ruokajuoma, ja se on yhteydessä myös runsaaseen kasvisten syömiseen, kertoo tuore espanjalaistutukimus.

Tutkimus selvitti 1332:n 20–79-vuotiaan aikuisen ruokailutottumuksia ja otti huomioon muun muassa aterioiden määrän sekä niiden sisällön.

Tutkimuksen mukaan sokeristen juomien kulutus oli yhteydessä säännölliseen valmisruokien käyttöön, kun taas vesi ruokajuomana yhdistyi kahden tai useamman kasvis- tai hedelmäannoksen syömiseen. Vettä juovat siis söivät kasvisvoittoisemmin.

Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että tulokset johtuvat siitä, että vettä juovat haluavat valita lautaselleen enemmän hedelmiä ja vihanneksia ja noudattaa terveellisempää ruokavaliota. Vaikka näin olisikin, ei vesi ruokajuomana ole lainkaan huono idea.

Tarve noin 2 litraa päivässä

Keventäjien asiantuntija Anette Palssa on kirjoittanut nestetasapainon olevan tarkkaan säädeltyä toimintaa. Nestetasapainon säätely toimii parhaiten, kun elimistö saa nestettä hiukan yli tarpeen.

Jano on merkki nestevajeesta. Janon tunne tosin häviää heti kun nestettä juodaan, vaikka elimistö tarvitsisikin vielä lisää. Usein käy niin, että liikuntasuorituksen jälkeen juominen lopetetaan liian aikaisin.

Myös turvotus saattaa olla merkki nestevajeesta. Toisin kuin voisi luulla, turvotukseen auttaa, kun juo nestettä tai syö paljon vettä sisältäviä tuotteita (hedelmiä ja vihanneksia). Aivan kuten syömisessäkin, juomisen säätelyyn vaikuttaa opitut tavat.

Ihminen tarvitsee noin 2 litraa vettä päivässä. Hikoilu lisää nesteen tarvetta. Viileässä säässä oleilu ei juuri hikoiluta, silloin hikeä muodostuu vain noin 1 dl vuorokaudessa. Pelkkä auringossa loikoilukaan ei yleensä muodosta hikeä yli 2 litraa vuorokaudessa. Sen sijaan fyysinen ponnistelu kuumassa säässä lisää hikoilua ja nesteen tarvetta reippaasti. Muutamassa tunnissa voi hikoilla jopa 4-5 litraa, ja silloin on todella tärkeää, että menetetty neste ja suolat korvataan.

Veden juonnissa kannattaa kuitenkin muistaa kohtuus. Jos ei erityisesti hikoile, ei ole mitään syytä juoda litroittain vettä. Ylimääräinen vesi poistuu elimistöstä, mutta jos nestettä kertyy todella runsaasti, se voi heikentää elimistön toimintaa. Riskiryhmässä ovat vanhukset ja sydämen vajaatoiminnasta kärsivät.

Lähteet: Keventäjät-asiantuntijat, womenshealthmag.com

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest