Astmaatikon kannattaa harrastaa liikuntaa

Brasilialaistutkijoiden tulokset perustuvat kokeeseen, jossa kohtalaista tai pahaoireista astmaa sairastavat astmaatikot tekivät kolmen kuukauden ajan joko pelkkiä joogahengitysharjoituksia tai lisäksi juoksivat 35 minuuttia kahdesti viikossa juoksumatolla. Tutkimukseen osallistui 43 potilasta.

Tutkimus osoitti liikunnan vähentävän ns. bronkiaalista hyperaktiivisuutta eli parantavan astmaatikkojen hengitysteiden toimintaa. Myös astmaan liittyvästä tulehduksesta kertovien merkki- ja vasta-aineiden pitoisuudet laskivat liikuntaryhmässä enemmän kuin verrokkiryhmässä.

Liikunnan ansiosta potilaiden fyysinen kunto parani tutkimuksen aikana, mikä näkyi myös elämänlaadun parantumisena. Hengitysteiden toiminnan parantuminen auttoi myös potilaita pärjäämään vähemmillä lääkkeillä, tutkijat kirjoittavat.

Brasilialaisten tutkimus on pieni ja sen tulokset pitää varmistaa suuremmissa tutkimuksissa. Tulokset ovat silti uskottavia ja viittaavat vahvasti liikunnan rooliin aikuisten astmapotilaiden hoidossa.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Thorax-lehdessä.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest