D-vitamiini saattaa ehkäistä nuoruustyypin diabetesta

Runsas D-vitamiinin saanti voi mahdollisesti pienentää aikuisten riskiä sairastua nuoruustyypin eli tyypin 1 diabetekseen. Yhdysvaltalaistutkimuksen tulokset koskevat vain valkoihoista väestöä.

Tutkimuksessa hyödynnettiin aktiivipalveluksessa olevien sotilaiden verinäytteitä ja terveystietoja, ja niiden perusteella yli 100 nmol/l:n D-vitamiinipitoisuus veressä liittyi noin 40 prosenttia pienempään riskiin sairastua nuoruustypin diabetekseen.

Tämä havaittiin runsaan viiden vuoden seurannassa verrattuna osallistujiin, joiden veren D-vitamiinipitoisuus oli alle 75 nmol/l. Sairastumisriski oli suurin sotilailla, joiden D-vitamiinitasot olivat kaikkein alhaisimmat. Yhteys rajoittui ainoastaan valkoihoiseen, ns. kaukaasialaiseen väestöön.

D-vitamiini on yhdistetty diabetesriskiin aiemminkin, mutta D-vitamiinin lisäksi moni muukin seikka voi vaikuttaa sairastumisriskiin. Joka tapauksessa tulokset viittaavat siihen, että aikuisena tyypin 1 diabetekseen sairastuu harvemmin henkilöt, jotka saavat runsaasti D-vitamiinia.

Suomessa veren D-vitamiinipitoisuutta pidetään riittävänä, kun pitoisuus on 40–80 nmol/l. Noin kolmannes aikuisista suomalaisista saa liian vähän D-vitamiinia etenkin talvisin.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology-lehdessä.

 

Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest