D-vitamiinilisät eivät vähennä terveiden luukatoa

D-vitamiinilisistä hyötyvätkin todennäköisesti vain D-vitamiinin puutoksesta kärsivien luut, kertoo tuore tutkimus. Tulokset julkaistiin Lancet-lehdessä, ja ne perustuvat 23 tutkimuksen yhteisanalyysiin.

Tulosten perustella D-vitamiinilisiä käyttävien luuntiheys ei mainittavasti parane vaikka lisiä söisi kahden vuoden ajan. Pieni muutos havaitaan reisiluun kaulassa, mutta tiheys paranee niin vähän, ettei sillä todennäköisesti ole käytännön vaikutusta.

Havainnot viittaavat vahvasti siihen, ettei D-vitamiinilisien laaja-alainen käyttö todennäköisesti paranna luiden terveyttä eikä niitä siksi pitäisi suositella terveiden aikuisten osteoporoosin ehkäisyyn. Lisät ovat silti paikallaan D-vitamiinin puutoksesta kärsiville. Yhdessä riittävän kalsiumin saannin kanssa D-vitamiinin saannista huolehtimisella on myös paikkansa iäkkäiden lonkkamurtumien ehkäisyssä, tutkijat kirjoittavat.

Analysoituihin tutkimuksiin oli osallistunut yhteensä 4 000 keskimäärin 59-vuotiasta, joista valtaosa oli naisia.

Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest