1. Laihtuminen onnistuu, kun syötävän määrä pysyy pääosin entisellään, mutta ruoan energiatiheys eli ruoan määrä kohti ruoan painokiloa kohti, on pienempi kuin aiemmin.
2. Syö säännöllisesti, niin että ei anna elimistön kehittää kiljuvaa nälkää tai yllytä sitä säästöliekille.
3. Lisää kasvisten, vihannesten, hedelmien ja marjojen saantia: niillä kannattaa täyttää lautasesta yli puolet.
4. Vähennä ainakin osittain perunan, pastan tai riisin määrää kasvisten vaatiman lisätilan takia.
5. Huolehdi riittävästä kuidun saannista.
6. Pidä huoli valkuaisaineiden saannista jo siksi, että laihduttaminen ei söisi lihaksia. Hyviä proteiinien lähteitä ovat kala, kana, liha, kananmunat ja maitotuotteet ja kasviksista soija ja muut pavut sekä pähkinät ja siemenet. Lihasta ja kanasta kannattaa valita vähärasvainen versio. Kaloista kelpaavat myös rasvaiset, sillä niiden rasva on terveellistä.
7. Älä liioittele rasvojen käyttöä, mutta älä jätä niitä myöskään liian vähälle, kuten osa laihduttajista tekee. Ihminen tarvitsee rasvaa. Suurimman osan tulisi olla tyydyttymättömiä kasvirasvoja.
8. Syö vain harvoin nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja eli puhdistettua viljaa ja siitä tehtyä leipää, ja pullaa, perunalastuja, ranskalaisia perunoita, karkkeja ja keksejä. Makeat virvoitusjuomat ja mehut kuuluvat tähän ryhmään.
9. Liiku joka päivä vähintään puoli tuntia, mielellään enemmän. Liikkumisen tärkein merkitys ei ole kalorien kuluttamisessa, vaikka se auttaa siihenkin. Tärkeintä on liikunnan vaikutus lihaskudoksen ylläpitämiseen ja elimistön sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan.