Myös sokerittomia limuja suosivat diabeteksen vaarassa

American Journal of Clinical Nutrition -lehden julkaisemat tulokset perustuvat 66 000 naisen neljätoistavuotiseen seurantaan. Seurannan aikana 1 400 naista sairastui aikuistyypin diabetekseen.

Kun tutkijat vertasivat naisia virvoitusjuomien kulutuksen perusteella, aikuistyypin diabetes kehittyi selvästi todennäköisemmin naisille, jotka joivat eniten virvoitusjuomia kuin naisille, jotka eivät juoneet niitä lainkaan. Yhteys koski sekä sokerilla että keinotekoisilla makeutusaineilla makeutettuja virvoitusjuomia.

Tutkijat eivät tässä vaiheessa pysty sanomaan miltä osin yhteys johtuu keinotekoisesti makeutetuista virvoitusjuomista ja miten paljon ilmiö selittyy niitä juovien muilla ominaisuuksilla.

Sokerilimujen kohdalla yhteys välittyi osin lihavuudella, mutta myös sokerittomia juomia suosivien diabetekset liittyivät usein liikakiloihin. Tämän vuoksi on mahdollista, että juomien sijaan ylipainoisuus ja muut diabeteksen riskitekijät ovat nyt havaitun diabetesriskin takana. On esimerkiksi mahdollista, että suurentuneessa diabeteksen vaarassa olevat alkavat suosia sokerittomia limuja, koska haluavat pienentää sairastumisriskiään.

Jotta sokerittomien virvoitusjuomien mahdolliset diabetesvaikutukset todella selviävät, on asiaa tutkittava vielä lisää laadukkaissa satunnaistetuissa tutkimuksissa, tutkijat suosittavat.

Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest