Näin hurjasti päivittäiset sokerijuomat kasaavat painoa

Avatar

Sokerilimut ja muut sokeroidut juomat voivat tuoreen tutkimuksen mukaan kasata liikakiloja sekä lapsille että aikuisille ainakin, jos niitä juo päivittäin. Havainto vahvistaa käsitystä sokerijuomien osuudesta lihavuuden yleistymisessä.

Tulokset julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä, ja ne perustuvat 32 tutkimuksen aineistojen yhteisanalyysiin. Yhteensä tutkimuksiin oli osallistunut 29 000 lasta ja 175 000 aikuista.

Tulokset osoittivat lasten painoindeksin kasvavan tasaisesti jokaista päivittäistä sokerijuomaa kohden. Lapsilla ja etenkin ylipainoisilla lapsilla painoindeksin nousu puolestaan taittui, kun he vähensivät sokerijuomien nauttimista.

Aikuisilla yhteys näkyi vuoden aikana 100–200 gramman painonnousuna jokaista päivittäistä juomaa kohden. Yhteys havaittiin myös kokeellisissa tutkimuksissa, joissa aikuiset lisäsivät sokerijuomien nauttimista.

Nestemuodossa nautittua sokeria pidetään erityisen lihottavana, koska se ei tuota samanlaista kylläisyyden tunnetta kuin kiinteät ruoat. Tällöin energiansaanti voi kasvaa huomaamatta.

Uutispalvelu Duodecim


Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest