Nukutko viikonloppuna pidempään? Tutkimus löysi ihanteellisen määrän

Kirjoittaja Laura Paavola
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Viikonloppuna pitkään nukkumista on pidetty unirytmin kannalta huonona tapana. Tuore tutkimus tuo kuitenkin hyviä uutisia univelkaisille.

Jos arkiaamut alkavat aina herätyskellon soittoon, viikonloppuaamuina sänkyyn jääminen voi houkuttaa.

Vaikka monessa yhteydessä puhutaan unirytmin tärkeydestä, tästä ei välttämättä tarvitse potea huonoa omaatuntoa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan kohtuullinen univajeen kuittaaminen viikonloppuna oli yhteydessä pienempään korkean verenpaineen todennäköisyyteen.

Tutkijat löysivät jopa varsin tarkan määrän, jonka kohdalla yhteys oli voimakkaimmillaan.

Tämä määrä lisää unta on hyväksi

Korean yliopiston tutkijat tarkastelivat noin 40 000 eteläkorealaisen aikuisen tietoja seitsemän vuoden ajalta.

Viikonlopun lisäunella tarkoitettiin sitä, kuinka paljon pidempään osallistujat nukkuivat viikonloppuisin kuin arkipäivinä.

Tulosten mukaan viikonloppuna unta täydentävillä oli kokonaisuudessaan noin 6 prosenttia pienempi todennäköisyys korkeaan verenpaineeseen.

Vanhempi nainen nukkuu sängyssä.

Erityisen kiinnostava havainto tehtiin, kun viikonlopun ja arjen unimäärien eroja tarkasteltiin tarkemmin.

Noin 1 tunnin ja 27 minuutin lisäuni viikonloppuna yhdistyi 9 prosenttia pienempään korkean verenpaineen todennäköisyyteen.

Tutkijoiden mukaan juuri tämä määrä näytti aineistossa ihanteelliselta.

Lisäuni palauttaa kehoa

Riittämätön uni kuormittaa elimistöä. Verenpaine laskee normaalisti unen aikana, mutta liian vähäinen uni voi häiritä tätä normaalia vaihtelua.

Tutkimusta johtaneen Nawon Leen mukaan univaje voi lisätä elimistön stressiä ja saada sydämen ja verisuonet työskentelemään tavallista kovemmin.

LUE MYÖS: Tämä on paras aika syödä kananmunia – tavoitteesi ratkaisee

Kohtuullinen lisäuni viikonloppuna saattaa puolestaan antaa elimistölle mahdollisuuden palautua viikon aikana kertyneestä univajeesta.

Tutkijan mukaan hieman pidempään nukkumisesta ei siksi tarvitse tuntea itseään laiskaksi tai potea huonoa omaatuntoa, jos unta on jäänyt viikolla liian vähän.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu

Univaje voi hankaloittaa myös painonhallintaa

Riittävä uni on tärkeää myös painonhallinnan kannalta. Univaje voi lisätä näläntunnetta ja ruokahalua sekä saada tekemään mieli erityisesti energiapitoisia ruokia.

Keski-ikäinen nainen seisoo vaa'alla harmistuneen näköisenä.

Tutkimuksissa unen rajoittamisen on havaittu lisäävän myös päivän aikana saatua energiamäärää.

Vaikutus näkyy myös toiseen suuntaan. Yhdessä satunnaistetussa tutkimuksessa tavallisesti liian vähän nukkuvat ylipainoiset aikuiset pidensivät yöuniaan keskimäärin 1,2 tunnilla ja söivät sen jälkeen keskimäärin noin 270 kilokaloria vähemmän päivässä ilman muita elämäntapamuutoksia.

LUE MYÖS: Peruna, riisi vai pasta? Yksi erottuu edukseen painonhallinnassa

Uni ei siis yksin laihduta, mutta riittävä nukkuminen voi helpottaa painonhallintaa tukevien valintojen tekemistä.

Liikaa ei kuitenkaan kannata nukkua

Tutkimustulos ei tarkoita, että mitä pidempään viikonloppuna nukkuu, sitä parempi.

Kuvassa nainen pitelee päätään huonosti nukuttujen yöunien seurauksena.

Kun viikonlopun unimäärä ylitti arkipäivien unimäärän yli neljällä tunnilla, yhteys kääntyi toiseen suuntaan. Näillä osallistujilla korkean verenpaineen todennäköisyys oli suurempi.

Yksi mahdollinen selitys on unirytmin voimakas heilahtelu. Jos nukkumaanmeno- ja heräämisajat muuttuvat viikonloppuna useilla tunneilla, elimistön vuorokausirytmi voi häiriintyä.

Säännöllisestä unirytmistä kannattaa siis edelleen pitää kiinni mahdollisuuksien mukaan.

Lähde: TheGuardian

  • Mies ja nainen nukkuvat sängyssä.

    Nukutko viikonloppuna pidempään? Tutkimus löysi ihanteellisen määrän

    Viikonloppuna pitkään nukkumista on pidetty unirytmin kannalta huonona tapana. Tuore tutkimus tuo kuitenkin hyviä uutisia univelkaisille. Jos arkiaamut alkavat aina herätyskellon soittoon, viikonloppuaamuina sänkyyn jääminen voi houkuttaa. Vaikka monessa yhteydessä puhutaan unirytmin tärkeydestä, tästä ei...
  • Papuruoka, jonka päällä ranskankermaa ja yrttejä.

    Somessa villitsevä pizzaruoka tehdään pavuista – valmis 20 minuutissa

    Pizzan tutut maut ja ravitsevat pavut yhdistyvät somessa leviävässä yhden pannun ruoassa. Nappaa talteen helpon pizzapapupannun resepti! Mitä jos pizzan parhaat puolet voisi nauttia ilman taikinan valmistamista? TikTokissa ja Instagramissa leviävä pizza beans eli pizzapavut...
  • Tutkimus: Näin yksinkertainen arkinen tapa voi hyödyttää sydäntä

    Pieni valinta arjessa voi kerryttää liikuntaa lähes huomaamatta. Tutkimuskatsaus antaa jälleen yhden hyvän syyn valita portaat hissin sijaan. Liikunnan terveyshyötyjen saamiseksi ei aina tarvitse lähteä lenkille tai kuntosalille, sillä ihan tutkitustikin arjen pienillä valinnoilla on...

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest