Pähkinänsyöjät elävät pitempään

Pähkinöitä säännöllisesti tai joka päivä syövät saattavat elää muita pitempään, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa. Pähkinöiden terveellisyys on todettu lukuisissa tutkimuksissa tätäkin ennen, mutta vaikutukset kuolleisuuteen ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Nyt julkaistut tulokset perustuvat viidentoista pähkinätutkimuksen aineistoihin ja yli 350 000 osallistujan terveystietoihin. Tutkimusten aikana 45 000 osallistujaa kuoli.

Analyysin perusteella päivittäin pähkinöitä nauttivien riski menehtyä tutkimusten aikana oli noin kolmanneksen pienempi kuin osallistujien, jotka eivät syöneet pähkinöitä juuri lainkaan. Yhteys oli vielä voimakkaampi, kun analyysi rajattiin sydän- ja verisuonitaudeista johtuviin kuolemiin, mutta myös syöpäkuolemat olivat harvinaisempia paljon pähkinöitä nauttivilla.

Pähkinöitä paljon nauttivat olivat hoikempia, söivät enemmän kasviksia ja hedelmiä ja tupakoivat ja joivat alkoholia harvemmin kuin muut tutkimukseen osallistuneet, joten osa pähkinöihin nyt liitetystä vaikutuksesta todennäköisesti johtuu pähkinänsyöjien muutenkin terveellisemmistä elintavoista. Pähkinät kuitenkin sisältävät monia terveellisiä ravintoaineita ja etenkin terveellisiä kasvirasvoja, jotka voivat ehkäistä mm. sydänsairauksia.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest