Proteiinilla yllättävä terveysvaikutus? Huolehdi riittävästä saannista

Proteiinia paljon syövät saattavat säästyä aivohalvaukselta muita todennäköisemmin, tuore kiinalaistutkimus vihjaa. Yhteys havaitaan etenkin eläinproteiinia suosivilla, mutta ei välttämättä punaista lihaa paljon kuluttavilla.

Neurology-lehden julkaisemat tulokset perustuvat yhdeksän tutkimuksen meta-analyysiin ja 250 000 potilaan neljätoistavuotiseen seurantaan.

Kun tutkimusten aineistot yhdistettiin ja analysoitiin uudelleen, eniten proteiinia ruoastaan saavat sairastuivat aivohalvaukseen noin viidenneksen epätodennäköisemmin kuin muut osallistujat. Riski myös pieneni tasaisesti sitä mukaa, kun proteiinin saanti kasvoi, ja tämä havaittiin riippumatta tupakoinnista, kolesteroliongelmista ja muista aivohalvausten riskitekijöistä.

Tulostensa perusteella tutkijat uskovat proteiinin riittävästä saannista huolehtivien todennäköisesti sairastuvan aivohalvaukseen muita harvemmin, mutta yhteyteen voi vaikuttaa niin moni asia, että tulokset pitää vielä varmistaa lisätutkimuksissa. Tutkijat myös suosittavat suosimaan kalaa ja kanaa punaisen lihan sijaan, sillä vaikka punainen liha on hyvä proteiinin lähde, sen runsas syöminen on yhdistetty aivohalvausriskiin aikaisemmissa tutkimuksissa.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest