Suolisto – hyvinvoinnin avain?

On tiedetty kauan, että suoliston terve normaalifloora auttaa ruoansulatusta, ja että hyödyllisen bakteerikannan tuhoutuminen esimerkiksi antibioottikuurin aikana voi sairastuttaa ihmisen. Moniin sairaustiloihin liittyy muuttunut bakteerikanta. Suolen limakalvo on ihmisen tärkein immunologinen elin, ja erityisesti tulehdustiloissa tällä on suuri merkitys. Hyvä suolistomikrobikanta voi yhdessä suolen limakalvon kanssa suojella haitallisia taudinaiheuttajia vastaan.

Suolen normaaliflooran on arveltu muuttuvan lihavuudessa ilman mitään erityistä sairautta. Joissakin tutkimuksissa ns. Bacteroidetes-kannan bakteereja on lihavilla vähemmän kuin Firmicutes-kantaa. Tämä epäsuhta korjaantuu laihdutettaessa. Tutkimukset tältä osin ovat vielä kovin keskeneräisiä. On kuitenkin yleistä, että painon kertyessä vatsavaivat lisääntyvät ja laihtuessa vähenevät. Tämä voi johtua monesta muustakin seikasta kuin bakteerikannan muutoksista. Suolen motoriikka paranee, kun syö sopivan ruokamäärän sopivin annosvälein, lisää kuitupitoisia ruokia, erityisesti kauran liukoinen kuitu on hyväksi. Ummetus vähenee myös juomalla riittävästi ja liikkumalla.

Suolessa on suuri määrä bakteereita (1014), joka on enemmän kuin kaikki kehon omat solut yhteenlaskettuna (1012 mukaan lukien veri- ja hermosolut). Samalla kun ravitsemme omia solujamme, tulemme ravinneeksi suolen mikrobisoluja. Hyvällä ravitsemuksella, johon kuuluu myös maitohappobakteereja esim. piimän, jogurtin ja viilin muodossa, vahvistamme hyödyllisen ja terveyttä edistävän mikrobiston kasvua. Vastustuskyky on monen tekijän summa. Suoliston merkitys ihmisen hyvinvoinnille on vasta valkenemassa.

lääkäri
Kirsi Pietiläinen
HUS, Lihavuustutkimusyksikkö

Hyödyllinen bakteerikanta auttaa ruuansulatusta ja yhdessä suolen limakalvon kanssa suojelee haitallisilta taudinaiheuttajilta. Hyvällä ravitsemuksella, johon kuuluu myös maitohappobakteereja esim. piimän, jogurtin ja viilin muodossa, vahvistamme hyödyllisen ja terveyttä edistävän mikrobiston kasvua.

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest