Lihavuus on yksi nopeimmin kasvavista terveysuhista. Suomalaisista 24 prosenttia on liikalihavia ja 33 prosenttia luokiteltavissa ylipainoisiksi. Tuore eurooppalaistutkimus selvitti ihmisten käsityksiä ylipainosta, sen syistä, seurauksista ja hoidosta kyselytutkimuksen avulla, johon vastasi 14 000 henkilöä seitsemästä eri maasta.
– Näyttää siltä, että suomalaisilla on yllättävän paljon tiedonpuutetta siitä, mitä lihavuus on, mitä se aiheuttaa ja millaisiin terveysriskeihin se liittyy. Vastaajat näkevät lihavuuden elintapavalintana sen sijaan, että he ymmärtäisivät, mitä lihavuuden taustalla todella on, sanoo dosentti Kirsi Virtanen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.
– Pitää muistaa, että jokainen ei pääse ravitsemusterapeutin vastaanotolle tai liikunta-asiantuntijan kanssa miettimään itselleen sopivia liikuntalajeja. Meillä on klinikoita alkoholisteille, mutta lihavuushoitoon tarkoitettuja keskuksia on Suomessa vain kaksi, Kuopiossa ja Helsingissä. Se, että ihmistä neuvotaan ottamaan itseään niskasta kiinni, ei riitä. Painonhallintaan tarvitaan muutakin apua.
Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg peräänkuuluttaa järkevämpää julkista keskustelua ylipainosta ja sen aiheuttamista ongelmista.
– Tässä ei kaivata keskusteluasetelmaa, jossa toiset puolustautuvat ja toiset hyökkäävät. Ihmiset tietävät, että elämäntapavalinnat ovat tärkeä osa painonhallintaa, mutta vastapainona keskustelussa on todella syyllistävä ilmasto.
Seitsemän yleistä luuloa lihavuudesta
Tutkimuksessa kävi ilmi, että vastaajilla on yleisiä harhaluuloja liittyen ylipainoon ja sen hoitoon.
1. Vastaajat uskovat, että he perheenjäsenineen ovat normaalipainoisia
Monet ihmiset uskovat olevansa normaalipainoisia, vaikka he tosiasiassa ovat ylipainoisia, ja vain yksi neljästä liikalihavasta on tietoinen liikalihavuudestaan. Suomessa lähes puolet ihmisistä, jotka pitävät itseään ylipainoisina, on todellisuudessa liikalihavia. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan vanhemmat usein aliarvioivat lastensa painon.
Lihavuuden rajana pidetään painoindeksiä 30. Painoindeksi 25–30 viittaa ylipainoon, eli lievään lihavuuteen.
2. Vastaajat aliarvioivat painonhallinnan merkityksen
Tutkimus osoittaa että lähes yksi viidestä ei tee mitään painonhallinnan eteen, ja vielä harvemmat seuraavat kaloreiden saantiaan. Tutkimustuloksista käy ilmi, että harvat ihmiset huolehtivat painostaan seuraamalla, mitä syövät ja juovat – mukaan lukien alkoholijuomat – samoin kuin liikuntaan käytetty aika.
3. Vastaajat ajattelevat, että liikalihavuus ei ole sairaus
Liikalihavuutta pidetään terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa yhä enenevässä määrin sairautena, mutta vain harvat suomalaiset ovat tästä tietoisia. Liikalihavuutta pidetään lähinnä elintapoihin liittyvänä valintana, ja vain harvat tunnistavat liikalihavuuteen liittyvät tekijät kuten perinnöllisyys, hormonitoiminnan häiriöt ja mielenterveydelliset kysymykset.
4. Vastaajat eivät ole tietoisia, että liikalihavuus aiheuttaa monia vakavia sairauksia
Liikalihavuus lisää merkittävästi mahdollisesti hengenvaarallisien sairauksien riskiä, kuten esimerkiksi syöpä sekä sydän- ja verisuonitaudit. Lisäksi se aiheuttaa monia elämänlaatuun vaikuttavia asioita kuten uniapneaa – vaikka monet eivät ole tietoisia riskeistä.
5. Vastaajat ajattelevat, että liikalihavuus ei ole yhtä vaarallista kuin tupakointi
Tutkimusten mukaan liikalihavuus voi vähentää elinajanodotetta jopa kymmenellä vuodella, mikä on verrattavissa tupakoinnin vaikutuksiin. Tästä huolimatta monet pitävät liikalihavuutta vähemmän vaarallisena.
6. Vastaajat ajattelevat, että ruokavalio ja liikunta ovat lähes aina paras keino parantaa liikalihavuus
Ruokavalion rajoittaminen ja liikunnan lisääminen voivat auttaa painon pudottamisessa, mutta tietyissä tapauksissa – etenkin kun kyse on vakavasti liikalihavista ihmisistä – niillä on vain rajallinen vaikutus. Liikalihavuuden hoito tulee olla yksilöllisesti räätälöity ja sen tulee huomioida liikalihavuuden takana olevat tekijät samoin kuin muut oheissairaudet kuten tyypin 2 diabetes. Tämä saattaa sisältää leikkaushoidon, lääkityksen, psykologisen tuen, elämäntaparemontin tai yhdistelmän näistä.
7. Ajattelevat, että kunnallisen terveydenhuollon maksamilla lihavuushoidoilla – kuten leikkauksilla – on vähäinen arvo
Liikalihavuus altistaa riskille sairastua moniin vakaviin sairauksiin. Liikalihavuuden hoito on monien oheissairauksien kohdistettua ehkäisemistä, ja sen lisäksi, että se voi pelastaa henkiä, se myös parantaa monien liikalihavien ihmisten elämänlaatua ja vähentää pitkäaikaisia terveydenhuollon kustannuksia.