Tällaiset elintavat ovat avain terveeseen vanhuuteen

Professori Mika Kivimäen johdolla tehty tutkimus osoittaa terveen vanhuusiän todennäköisemmin onnistuvan, jos pysyy savuttomana, käyttää alkoholia kohtuullisesti, syö runsaasti vihanneksia ja hedelmiä sekä harrastaa säännöllisesti liikuntaa. Jokainen näistä tekijöistä on aiemminkin tiedetty terveellisiksi, mutta tulosten perusteella yhdessä niiden vaikutus on merkittävämpi kuin yksittäin.

Tutkimuksessa hyödynnettiin 5 100:n tutkimuksen alussa 42–63-vuotiaan brittimiehen ja -naisen terveystietoja, jotka kerättiin keskimäärin kuusitoistavuotisen seurannan aikana. Vanhenemista pidettiin onnistuneena, jos osallistuja oli seurannan päättyessä pysynyt hyvässä fyysisessä kunnossa, välttynyt hengityselinten sekä sydämen ja verisuoniston sairauksilta ja suoriutui ikään nähden hyvin muistia ja muita kognitiivisia mielentoimintoja mittaavissa testeissä.

Nämä kriteerit täyttävät olivat huomattavasti useammin savuttomia, harrastivat liikuntaa, söivät terveellisesti ja pysyivät kohtuudessa alkoholin käytössä. Verrattuna osallistujiin, jotka eivät noudattaneet yhtäkään neljästä terveellisestä elintavasta, terveellisesti elävät vanhenivat onnistuneesti noin kolme kertaa todennäköisemmin.

Tutkimukseen osallistuneista runsaasta viidestätuhannesta miehestä ja naisesta hieman alle tuhat täytti terveen vanhenemisen kriteerit. Elintapojen lisäksi heidät erotti muista osallistujista hieman alhaisempi ikä ja korkeampi koulutustaso. Heistä jonkin verran useammat olivat myös vakituisessa parisuhteessa, minkä tiedetään edistävän etenkin miesten terveyttä. Onkin todennäköistä, että nyt tutkittujen elintapojen lisäksi myös muut terveyttä edistävät elintavat ja tekijät vaikuttivat tuloksiin.

Tulokset julkaistiin Kanadan lääkäriliiton CMAJ-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Julkaistu 23.10.2012. Copyright Duodecim 2012. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleenjulkaisu ja edelleen leivttäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tykkää Keventäjistä Facebookissa!

Lue lisää


Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest