Tämä ruoka saattaa lyhentää elinikääsi vuosilla

Tuoreen tutkimukseen mukaan erityisesti prosessoidulla lihalla on yhteys eliniän lyhenemiseen. 15 vuotta kestäneeseen tutkimukseen osallistui 74 645 henkilöä, jotka vastasivat tutkimuksen alussa kyselyyn, jossa kartoitettiin tutkittavien elintapoja aina tupakoinnista ja alkoholinkäytöstä ruokavalioon. Tutkimuksessa eriteltiin tarkasti punaisen ja prosessoidun lihan käyttöä. Prosessoituihin lihoihin laskettiin mukaan makkarat, nakit, meetvurstit ja leikkeleet.

15 vuoden kuluessa tutkijat dokumentoivat 16 683 kuolemantapausta. Selvisi, että 300 grammaa punaista lihaa ja prosessoitua lihaa yhteensä päivässä syövät elivät noin kaksi vuotta lyhyemmän aikaa kuin he, jotka eivät syöneet punaista lihaa lainkaan.

Kun tutkijat tarkastelivat erityisesti prosessoidun lihan käyttöä, kävi ilmi, että 100 gramman päivittäinen annos lyhensi elinikää noin yhdeksällä kuukaudella.

Prosessoimattoman lihan runsas tai kohtuullinen syöminen sen sijaan linkittyi lyhempään elinikään vain silloin, kun henkilö söi runsaasti myös prosessoitua lihaa. Vaikka prosessoimattoman lihan käyttö ei yksinään linkittynyt eliniän lyhenemiseen, tutkijat muistuttavat, että aihe kaipaa vielä lisätutkimuksia.

Lähde: Foxnews.com

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest