Terveellinen ruokavalio voi lykätä muistin heikkenemistä

Avatar

Tutkimuksessa suotuisa vaikutus yhdistettiin Välimeren perinteiseen ruokavalioon sekä verenpaineen hallitsemiseen suunniteltuun DASH-ruokavalioon, mitkä kummatkin painottavat mm. runsasta hedelmien, vihannesten, pähkinöiden ja täysjyvätuotteiden syömistä sekä punaisen lihan ja kovien rasvojen sekä sokerielintarvikkeiden välttämistä. 

Mitä lähempänä osallistujien syömistottumukset olivat kyseisiä ruokavalioita sitä todennäköisemmin heidän muistinsa ja muut kognitiiviset mielentoimintonsa pysyivät kunnossa halki yksitoistavuotisen seuranta-ajan.

Tässä tutkimuksessa erityisesti pähkinöiden, täysjyväviljojen ja palkokasvien syömiseen liittyi suotuisia vaikutuksia. Nämä kaikki on ennenkin havaittu monin tavoin terveellisiksi, mutta vielä on epäselvää miltä osin tulokset johtuvat ruokavaliosta ja miltä osin osallistujien muut elintavat vaikuttavat niihin. Terveellisesti syövät elävät usein muutenkin terveellisesti, joten osa yhteydestä voi hyvin selittyä muilla seikoilla kuin ruokavaliolla.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä. Siihen osallistui 3 900 yli 65-vuotiasta miestä ja naista, joita seurattiin keskimäärin yhdentoista vuoden ajan. Kognitiivisia mielentoimintoja testattiin neljästi tutkimuksen aikana.

Uutispalvelu Duodecim

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest