Jalat turpoavat, väsyvät tai tuntuvat raskailta päivän päätteeksi? Kompressiosukista voi olla apua yllättävän monessa tilanteessa aina pitkästä työpäivästä matkustamiseen ja liikunnasta palautumiseen.
Kompressiosukkien eli tukisukkien idea on yksinkertaisesti se, että ne puristavat jalkoja ja tukevat veren virtaamista alaraajoista takaisin kohti sydäntä.
Paine on yleensä voimakkainta nilkan kohdalla ja vähenee ylöspäin mentäessä. Näin sukat voivat ehkäistä veren pakkautumista alaraajoihin ja vähentää esimerkiksi turvotusta.
Tukisukkia käytetään muun muassa laskimovaivojen ja turvotuksen hoidossa, mutta niistä voi olla hyötyä monessa tavallisessakin tilanteessa.
Seuraavissa tilanteissa tukisukkien käyttämistä kannattaa harkita vakavasti.
1. Kun istut pitkään paikallasi
Pitkä lentomatka on klassinen tilanne tukisukkien käyttämiselle, mutta sama ajatus pätee muuhunkin pitkäkestoiseen istumiseen.

Kun jalat pysyvät tuntikausia lähes liikkumatta, verenkierto alaraajoissa hidastuu. Kompressiosukat voivat tukea verenkiertoa ja vähentää jalkojen turvotusta.
Sukat voivat olla hyödylliset esimerkiksi pitkällä lennolla tai muulla matkalla.
Sukat eivät kuitenkaan korvaa liikkumista, eli pitkän istumisen aikana kannattaa nousta mahdollisuuksien mukaan jaloittelemaan ja liikutella jalkoja säännöllisesti.
2. Kun seisot koko päivän
Myös pitkään seisominen voi saada jalat tuntumaan päivän päätteeksi raskailta ja väsyneiltä.
LUE MYÖS: Vahvempi keskivartalo seisten – miksi sinunkin kannattaa treenata vatsalihaksia pystyasennossa
Kompressiosukista voi olla apua etenkin työssä, jossa ollaan suuri osa päivästä jalkojen päällä, sillä kompressio voi edistää veren virtaamista ja vähentää jalkojen turvotusta ja epämukavaa tunnetta.
Kompressisoukkia ei siis tarvitse säästää sairaalakäyttöön tai lentokoneeseen, vaan niistä voi olla hyötyä myös tavallisena työpäivänä.
3. Liikunnan jälkeen
Kompressiosukat ovat löytäneet tiensä myös urheilijoiden ja aktiiviliikkujien käyttöön.

Tutkimusten perusteella niiden käyttäminen liikunnan jälkeen saattaa vähentää lihaskipua ja edistää palautumista. Niitä voi kokeilla esimerkiksi muutaman tunnin ajan raskaan harjoituksen jälkeen.
Kompressiosukat eivät kuitenkaan korvaa palautumisen perusasioita, kuten riittävää lepoa, ravintoa ja unta.
4. Jos jalat turpoavat helposti
Kompressiosukkien aiheuttama paine voi auttaa vähentämään nesteen kertymistä jalkoihin, nilkkoihin ja pohkeisiin.
Tästä syystä niitä käytetään myös esimerkiksi turvotuksen ja lymfedeeman hoidossa. Lisäksi tukisukista voi olla hyötyä raskauden aikana, jolloin jalkojen turvotus ja laskimoihin kohdistuva kuormitus voivat lisääntyä.
LUE MYÖS: Turvottaako vatsa? Nämä 6 ruokaa voivat olla syynä
Jos turvotus on uutta, voimakasta, toispuoleista tai sille ei ole selvää syytä, syy kannattaa kuitenkin selvittää terveydenhuollossa sen sijaan, että ongelmaa yrittää hoitaa omin päin tukisukilla.
Tällaiset sukat kannattaa valita
Kaikki kompressiosukat eivät purista yhtä voimakkaasti. Kompression voimakkuus ilmoitetaan elohopeamillimetreinä eli mmHg-arvona.

Kompressio voidaan jakaa karkeasti näin:
- alle 20 mmHg = kevyt kompressio
- 20–30 mmHg = keskivahva kompressio
- yli 30 mmHg = voimakas kompressio.
Oikeaan voimakkuuteen vaikuttavat käyttötarkoitus ja oma terveydentila. Etenkin vahvempaa kompressiota tarvitessa sopiva tuote kannattaa valita terveydenhuollon ammattilaisen ohjauksessa.
Myös oikea koko on tärkeä, sillä väärän kokoiset sukat voivat puristaa liikaa tai jäädä liian löysiksi.
Näissä tapauksissa ole tarkkana
Vaikka kompressiosukkia voi ostaa helposti itse, ne eivät ole automaattisesti turvallinen valinta jokaiselle.
Erityistä varovaisuutta tarvitaan esimerkiksi silloin, jos henkilöllä on ääreisvaltimotauti, neuropatiaa, haurastunut iho tai ihotulehdus. Myös alentunut tunto jaloissa voi olla ongelma, sillä silloin liian voimakkaan puristuksen tai ihoärsytyksen havaitseminen voi olla vaikeaa.
LUE MYÖS: Jo muutama minuutti tätä liikuntaa päivässä voi pienentää riskiä sairastua 8 sairauteen
Jos sinulla on jokin perussairaus tai aiot käyttää kompressiosukkia säännöllisesti, sopivuudesta ja oikeasta kompressiosta kannattaa keskustella terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.
Lähde: Health.com
Kompressiosukista voi olla enemmän hyötyä kuin arvaat – 4 hyvää syytä käyttää niitä
Jalat turpoavat, väsyvät tai tuntuvat raskailta päivän päätteeksi? Kompressiosukista voi olla apua yllättävän monessa tilanteessa aina pitkästä työpäivästä matkustamiseen ja liikunnasta palautumiseen. Kompressiosukkien eli tukisukkien idea on yksinkertaisesti se, että ne puristavat jalkoja ja tukevat...Proteiinipitoinen arkiruoka villitsee somessa – helppo kulho syntyy vain 3 raaka-aineesta
Somessa villitsevä kolmen raaka-aineen kulhoruoka on helppo ratkaisu kiireiseen arkeen. Nappaa tästä proteiinipitoisen hittiruoan resepti! Unohda näyttävät annokset ja pitkät raaka-ainelistat. Somessa leviävässä ruokatrendissä aterialta vaaditaan ennen kaikkea helppoutta, edullisuutta ja reilusti proteiinia. Älä anna...Mihin rasva katoaa laihtuessa? Vastaus voi yllättää
Kun kehon rasvamäärä vähenee, rasva ei vain häviä energiaksi. Suurin osa poistuu kehosta yllättävää reittiä. Laihtumisesta puhuttaessa sanotaan usein, että keho ”polttaa rasvaa”. Todellisuudessa rasva ei kuitenkaan vain pala tai katoa kehosta. Kun elimistö kuluttaa...