Näin lauloi Neon 2 -yhtye 1990- luvun hittibiisissä ”Kemiaa”.
Mutta mitä, jos on kertakaikkiaan syntynyt suunnittelemaan, eikä osaa tai halua antaa asioiden vain mennä omalla painollaan?
Myönnetään siis. Rakastan, kun asiat sujuvat suunnitelmien mukaan. Tykkään rutiineista ja siitä, että tiedän, mitä seuraavaksi tapahtuu. Myös läheiseni ovat kutakuinkin oppineet elämään tämän piirteeni kanssa. He tuntevat minut jo niin hyvin, että tietävät, etten pidä äkkikäännöksistä.
Jos lauantaina on päätetty koko perheen voimin hoitaa asioita kaupungilla tai käydä vaikkapa ulkoilemassa, niin minua jurppii, jos vielä kahden aikaan iltapäivällä vanutaan koko perhe kotosalla.
Suunnitelmallisuus Hot or Not?
Joku voisi ajatella, että kyse on kontrolloinnin tarpeesta, ja osittain se varmasti pitääkin paikkansa. Kun langat tulevista tapahtumista ovat selkeästi omissa käsissä, tuntuu elämäkin jotenkin hallittavammissa olevalta ja selkeältä.
Uskon, että kyse on osittain myös synnynnäisestä temperamenttipiirteestä. Tyttäreni on kanssani tässä asiassa hyvin samanlainen: häntä suututtaa ja hermostuttaa äkilliset muutokset, esimerkiksi aikatauluissa.
Tällä piirteellä on myös selvästi haittapuolensa. Aina tulee päällekkäisiä menoja, rikkoutuneita autoja, sairastumisia sekä yllättäviä puheluita. Lasten ollessa vauvoja tai taaperoita, sai jatkuvasti varautua siihen, että jollain on nälkä, väsy tai kakat housuissa. Sillä, että minä olin päättänyt syödä lounaan ja sen jälkeen treenata, ei ollut mitään merkitystä siinä vaiheessa, kun lapsi tarvitsikin minua lohduttajaksi tai leikkikaveriksi.
Ei siinä mitään. Opin itse valtavasti tästä elämänvaiheesta. Totuin pikkuhiljaa joustamaan ja ottamaan rennommin. Mitä sitten, vaikka suunnittelemani asiat jäävätkin tekemättä? Ehtiihän ne huomennakin. Ehkä.
Kalenterirakkaus
Lasten kasvettua olen taas päässyt elämään minua suuresti tyydyttävällä tavalla. Pidän viikon suunnittelusta aina sunnuntaisin. Etsin kalenterista spotit treenejäni varten, jotta tiedän, että aikaa liikunnalle varmasti löytyy. Lasten harrastukset ovat loistavia hetkiä viettää aikaa itseni kanssa.
Silti joudun viikottain edelleen tekemään töitä sen kanssa, kun asiat eivät sujukaan kuten olin suunnitellut. Olen oppinut rauhoittamaan itseni tilanteissa, joissa tuleekin mutkia matkaan, ja opetellut hyväksymään sen, että plan B:kin on joskus ihan hyvä vaihtoehto. Yleensä ensin hermostun, mutta sitten hengitän syvään ja käytän itselleni puhumista apuna. Jotkut ihmiset ovat luontaisesti parempia tekemään kompromisseja ja joustamaan, mutta en tunnu lukeutuvan heihin.
Ajattelen, että omista päätöksistä kiinnipitäminen on ollut myös hyödyllistä. En anna helposti periksi ja jatkan, vaikka tilanne näyttäisikin kaatuvan omaan mahdottomuuteensa, kuten silloin, kun huomasin, että treenille on aikaa tasan 12 minuuttia. Treenasin silti! Samoin lähden lenkille, vaikka taivaalta sataisi märkiä rättejä, jos olen niin päättänyt tai pidän kiinni siitä, että perhe syö terveellisesti, vaikka Hesen drive-in huutaa kutsuvana kotimatkalla.
Minulle on hyvä koulu elää taloudessa, jossa on kaksi työssäkäyvää aikuista ja kaksi paljon harrastavaa lasta. Joudun tasapainoilemaan ja luopumaan liiallisesta taipumuksestani kontrolloida elämää. Yllättävä loukkaantuminen opetti minulle myös muutama vuosi sitten sen, ettei elämä ole täysin hallittavissa. Olen lisäksi harjoitellut vain olemaan, ilman sen kummempaa suoritustavoitetta.
On taito hyväksyä, että päätös syödä vaikkapa terveellisemmin tai liikkua enemmän joutuu koetukselle heti, kun tulee poikkeustilanteita tai juhlia, eikä kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Mutta kaikeksi onneksi: suunnitelma kuitenkin löytyy, ja tähän hyvään ja valmiiseen suunnitelmaan voi palata heti, kun poikkeustilanne tai häiriötekijä on sivuutettu.
<3 Anna
