Vielä joitakin vuosia sitten kutsuin itseäni hyvällä omallatunnolla himoliikkujaksi. Liikkumaan oli päästävä monta kertaa viikossa, niin, että kroppa oli ajoittain lujilla. Juoksin ja treenasin salilla useita kertoja viikossa. Välipäiviä oli vaikea pitää, koska tuntui, että liikkeelle olisi päästävä myös silloin, kun olisi pitänyt levätä. Liikunta oli kovatempoista ja raskasta. En voi sanoa liikkuneeni hampaat irvessä, koska nautin treenaamisesta, mutta kehoni ei tykännyt. Aloin kärsiä rasitusvammoista ja uneni häiriintyi.
Liika kuormitus pysäytti minut, ja hyvä niin. Ehkäpä se oli ikä tai aktiivinen itsetutkiskelu, mutta ymmärsin höllätä tahtia. Oivalsin, ettei minun tarvitse olla jokaisen treenin jälkeen rättiväsynyt ja kaikkeni antanut. Liikkua voi lempeästikin, ja myös lepo on olennainen osa aktiivisen ihmisen elämää. Eikä se silti tarkoita sitä, ettei voisi olla hyvässä kunnossa. Oivalsin vain, että vähempikin riittää.
Vaikka elämäntapani on aktiivinen, se ei tarkoita, että minun pitäisi juosta 10 kilometriä joka päivä. Arkiliikunnan merkitys on korostunut entisestään. Juoksu on osin vaihtunut kävelyyn ja rajut spinningtunnit joogaan. Ja kyllä, voin paremmin nyt. Nukun yöni sikeästi, eikä kropassani ole kremppoja.
Himoliikkujasta on tullut intohimoliikkuja. Saan edelleen treenistä todella hyvän olon ja välillä on ihana harjoitella kovaakin, mutta tarve liikkua ei ole enää pakottava. Treenit on helppo nykyään jättää välistä, jos siltä tuntuu, tai ilmaantuu jotain mukavampaa tekemistä. Toisaalta liikunta on minun elämässäni edelleen merkittävässä osassa. Se on yksi keinoni hallita stressiä, lisätä vireyttä päiviini, kokea positiivisia tunteita ja päästellä höyryjä. Liikun kuitenkin nykyään enemmän fiiliksen mukaan.
Olen höllännyt tiukoista säännöistä ja pakoista. Asennoidun treenaamiseen uudella tavalla: minulla on mahdollisuus liikkua! Ja tätä mahdollisuutta haluan hyödyntää. Intohimoliikkujan maailmassa on rennompi elää ja tämä rentous on heijastunut myös käsitykseen itsestäni. Näin nelikymppisenä olen tyytyväisempi kehooni, kuin koskaan aikaisemmin.
Intohimoliikkujana suhtaudun myös avoimemmin erilaisiin lajeihin ja liikuntamuotoihin. Olen viimeisen vuoden aikana kokeillut uusia tapoja liikkua enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Elämäntapani on pysyä liikkeessä. Suhtautumalla treenaamiseen rennommin toivon voivani pysyä liikkeessä myös tulevaisuudessa. En halua ajaa kroppaani loppuun kuluttavalla rääkillä, vaan vaalia ja huoltaa sitä, jotta se pysyisi mahdollisimman toimintakykyisenä, mahdollisimman pitkään.
<3 Anna
Lue myös edellinen postaus: Ulkoilijan lihaskuntotreeni – Tee nämä liikkeet lenkin lomassa!
Juoksu on edelleen rakas harrastus!
