Pakotatko itsesi jumppaan? Sorrut luultavasti herkkuihin

Avatar

Liikunnasta on parasta löytää sen aito ilo, sillä uuden tutkimuksen mukaan ne ihmiset, jotka pakottavat itsensä liikkumaan velvollisuudentunnosta, ajautuvat helpommin syömään herkkuja.

Monivaiheinen tutkimus selvitti aluksi jälkiruokien kulutusta 56 aikuisen avulla. Tutkittavat tekivät kahden kilometrin kävelyn ja söivät sen jälkeen lounasta. Ne, joille oli kerrottu heidän olevan liikunnallisella kävelylenkillä, söivät 35 prosenttia enemmän suklaavanukasta kuin ne, joille kävelyn tarkoitukseksi oli sanottu maisemien ihailu.

Välipalojen kulutusta selvitettiin antamalla 46 kävelyn tehneen aikuisen ottaa itselleen sopiva määrä karkkeja. Niin sanotulla liikunnallisella kävelylenkillä olleet kahmivat karkkeja yli kaksi kertaa enemmän kuin niin sanotulla maisemakävelyllä olleet.

Viimeisessä tutkimusvaiheessa 231 ihmistä valitsi suklaapatukan ja myslipatukan väliltä juoksulenkin jälkeen. Heiltä myös kysyttiin, miten hauskaa heillä oli lenkillä ollut. Ne, joille lenkkeily oli ollut hauskaa puuhaa, valitsivat todennäköisemmin myslipatukan.

Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että liikunnassa on syytä korostaa sen iloa ja hauskuutta sen sijaan, että liikunta olisi ikävää pakkopullaa. Myönteinen suhtautuminen liikkumiseen johtaa todennäköisemmin terveellisiin valintoihin ruokavalion suhteen.

Lähde: businessweek.com

Lue lisää:

Kirjoita haku ja paina Enteriä

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Liity 125 000+ tilaajaamme

Liity 125 000+ tilaajaamme

Tilaa ilmainen uutiskirjeemme nyt ja saat 20% alennuksen keventäjien jäsenyydestä. Saat säännöllisesti sähköpostiisi asiantuntijatietoa, käytännön vinkkejä ja erikoistarjouksia. 

Kiitos, että tilasit Keventäjän kirjeen! Tarkista vielä sähköpostisi ja vahvista liittyminen.

Pin It on Pinterest